Uutiset
Luotu: 15.11.2017 21:42:22 / Mikko Kauppinen
Muokattu: 15.11.2017 21:43:48 / Mikko Kauppinen

Poolissa Matikaisen ja Saloheimon finaalivartti


Poolimittelöissä saatiin jälleen mukavasti kaavio täytettyä 16 vakionaamalla.  Eksoottisin vieras oli länsimetrolla Suomen Töölöstä paikalle saapunut selleri-setä Kaksonen, jonka asiantuntemus eri satokausien sellerimauista vetää vertojaan.

Parhaiten pelanneet pelaajat etenivät tälläkin kertaa kahdeksan parhaiten pelanneiden pelaajien joukkoon. Jatkotohinoissa homma muuttuikin kimurantimmaksi, sillä ainoastaan Casper Matikainen ja Tomi Piiparinen välttyivät kontra-erän tuomalta kuumotukselta ja heidänkin välinen taisto päättyi niukasti 5-3 Matikaisen eduksi.

Ensimmäisessä semifinaalissa kohtasivat kaksi nuorta hurjapäätä, kun Casper Matikainen ja Miio Ronkonen ottivat yhteen. Herrat paukuttivat seitsemän erää biljardia noin varttitunnissa, ennen kuin Miio sai todeta Casperin etevämmäksi. Toisessa semifinaalissa mittailtiin puolestaan sitäkin tarkemmin. Janzonin ja Saloheimon paremmuuden selvittelyssä vierähti tovi jos toinenkin eikä ratkaisua tuntunut millään löytyvän. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että herrat etenivät aina kutkuttavan jännittävään ratkaisuerämittelöön. Kontra ratkesi lopulta nopeasti ja vaivattomasti Torin lyötyä ohi nelospallosta jättäen Joonakselle helpon ysi kyydin käsipallosta.

Finaalissa kohtasivat siis lopulta kauden ensimmäistä loppumittelöään mittelevä Joonas Saloheimo sekä hallitseva viikkokisavoittaja Casper Matikainen. Finaali alkoi kello 23.10 ja päättyi 23.25 Matikaisen 5-1 voittoon. Rankingin kannalta voitto oli Casperille varsin merkittävä hänen noustuaan peräti kaksi sijaa Panu Pekkalan ja Pasi Kilpivaaran ohi viidennelle sijalle. Neljäntenä majaileva Jooel Honkasalokin on enää vain kolmen pisteen päässä Casperista. Huomionarvoista Casperin sijoituksessa on se, että nuori-hurrikaani on käynyt vain neljäsosan kauden kilpailuista.



Luettu: 275 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti: