Uutiset
Luotu: 10.01.2018 20:50:40 / Mikko Kauppinen
Muokattu: 17.01.2018 05:15:17 / Joni Ahola

Jooel isännöi ja harjasi poolkauden avauksessa


Poolin viikkokisakauden alku ja joulutauon aikana remontoidut poolpöydät houkuttelivat mukaan yhteensä 10 pelaajaa. Kivenkovasta joukosta löytyi mm. edellisenä päivänä kaisakisat voittanut Tuomo Träff ja viikonloppuna karan pari-sm-pronssimitalin metsästänyt Henri Kaksonen.

Alkukierroksilla nähtiin tasapuolisesti sekä selkeitä että erittäin tiukkoja otteluita ja lisäksi myös Jesse Särkisillan peruslyönti, eli säkitys selän takaa hyppylyönnillä. Voittajien puolelta semifinaaliin selviytyivät 5-3 voitoilla Casper Matikainen ja Jooel Honkasalo. Vasemmasta laidasta jatkoon taistelivat Henri Kaksonen ja Jesse Särkisilta. Ensimmäisessä semifinaalissa yleisölle tarjottiin legendaarinen ottelupari Matikainen-Särkisilta. Tällä kertaa peli kulki suosiollisemmin Jesselle, joka laittoi taululle yhden aloituspartin siivittämänä 5-1 voittolukemat ja lähetti nuoren hurrikaanin kotiin pakkaamaan tulevaa jenkkireissuaan varten. Toisessa semifinaalissa kohtasivat Honkasalo ja Kaksonen. Ottelu eteni monien vaiheiden jälkeen aina kontraerään asti. Ensimmäinen kunnon mahdollisuus tarjottiin Jooel Honkasalolle, joka Pappa Pizzan eväiden voimalla onnistui laittamaan siitä suoraan pöydän tyhjäksi ja pelin poikki.

Finaalissa siis kohtasivat Jesse Särkisilta ja Jooel Honkasalo. Tämä oli kyseisen peliparin toinen kohtaaminen tänään, edellisen päätyttyä 5-3 lukemin Jooelin eduksi. Pallot kulkivat ottelun aikana Jooelin hyväksi ja 4-1 tilanteessa Jooelilla oli jo hyvä paikka ottaa suoraan voitto kotiin, mutta sen sijaan jäätiin vielä hetkeksi pallottelemaan ysiä. Molempien epäonnistuttua pussituksessa kerran Jooel onnistui säkittämään viimeisen pallon pitkään ylikulmaan. Näin Jooel Honkasalolle kauden avauskisan voitto.

Aloituspartit:

Esa Kalela 1

Eero Vakkuri 1

Jesse Särkisilta 1

 



Luettu: 226 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

JB
18.01.2018
00:20
  Pauli W, olet oikeassa. Henry Grahn on Rankinlistalla kyllä huomioituna sijalla 10 ja hänen pisteensä näkyy kokonaisrankingissa. Leikkaa+liimaa askartelussa leikkasin vahingossa yhden rivin liikaa. Korjaantuu piakkoin.
Pauli W
17.01.2018
16:05
  Olen melko varma, että Grahnin Henkka oli kisoissa mukan. Pelasin näet häntä vastaan avauskierroksella. Kuitenkin päivitetystä ranking-taulukosta Henkan nimi puuttuu kokonaan? Häh?
Miika
13.01.2018
23:08
  Go Jooel!
Cappe
11.01.2018
18:40
  Mun ja hekan pelissä mulle pari ap ja hekalle yks
Tor
10.01.2018
23:10
  Hyvä Jooel!