Uutiset
Luotu: 15.10.2018 22:00:00 / Joni Ahola
Muokattu: 15.10.2018 20:41:25 / Joni Ahola

Tuomas Komi nousi EBK:n Pyramidimestariksi 2018


Tuomas Komi voitti pyramidimestaruuden 2018. Finaalivastustaja Joni Ahola aloitti finaalin tehokkaammin tekemällä mm. 8 pallon sarjan kolmanteen erään. Neljännen erän Joni sieppasi itselleen kontrapallolla ja kasvatti tämän jälkeen Tuben ahdinkoa siirtymällä jo 4-1 johtoon. Tube otti tämän jälkeen vain tiukemmin kiinni härkää sarvista ja suorastaan murskasi Jonin seuraavien kolmen erän aikana nousemalla nopeasti 8-1, 8-2 ja 8-3 erävoitoin tasoihin ja kontraerään. Yksi ottelun tehonäyte Tubelta oli tehdä kaikista neljästä aloituksestaan luikan pussiin. Kontraerässä puolestaan Joni ei onnistunut Amerikankalähdössään ja Tube teki siitä turvallisen tuntuisen viiden pallon sarjan joka piti loppuun asti ja 8-4 kontraerävoitolla Pyramidin Tuomas Komi EBK:n mestariksi vuosimallia 2018. Jonille hopeaa ja Juuso Lukkari voitti Panu Pekkalan 5-0 samana päivänä pelatussa pronssiottelussa.

 

------------------------------------------ pyramidin speksit -----------------------------------------------

Espoon pyramidimestaruus 2018 ratkaistaan tänä vuonna 8 pelaajan voimin. Varsinainen sarja pelataan kaikki kaikkia- vastaan kaavalla kahdessa eri lohkossa. Lajimuototona pyramidimestaruudessa pelataan Amerikankaa ja Nevskajaa sekaisin.

KAIKKI OTTELUTILASTOT


 

1x sarja kaikkia saman lohkon pelaajia vastaan
- Molemmissa lohkoissa 3 ottelua per pelaaja
Lohkojen kaksi parasta etenevät suoraan semifinaaliin
- Semifinaalien peliparit:
   A1 vs. B2
   B1 vs. A2
- semifinaaleiden hävinneet pelaavat erillisen pronssiottelun

 

-------------------------------------------

Pyramidimestaruuden pelipykälät:
- Kaikki ottelut pelataan pelkästään isolla pyramidipöydällä viiteen voittoon vuoroaloituksin
- Teikkauksen voittanut pelaaja valitsee ottelun aloittajan ja kahden ensimmäisen erän pelimuodon (Amerikanka/Nevskaja)
- Kahden erän välein on aina lajivaihto riippuen siitä kummalla lajilla on aloitettu
- Otteluiden tulokset (myös freimit) merkataan selkeästi tämän uutistiedotteen kommenttikenttään HETI ottelun päätyttyä.
- Otteluiden pelipareja suositellaan sovittavaksi tämän uutistiedotteen kommenttikentässä, koska silloin muut tietää milloin peli on sovittu pelattavan.
- Eniten kasin sarjoja tehnyt palkitaan, muistakaa merkata ylös myös ne.


Osallistumismaksu on 30e ja maksu pitää suorittaa 4.9.2018 mennessä. Maksuja ottaa vastaan Joni Ahola, Tuomas Komi ja Tommi Fredriksson.

Sijoitukset lohkon sisällä määräytyy seuraavasti:
- voitot
- keskinäinen ottelu
- kaikkien otteluiden freimisuhde (=voitettujen ja hävittyjen erien erotus)
- pallosuhde (=tehtyjen ja päästettyjen pallojen erotus)
- uusintaottelu tarvittaessa

Lopulliset sijoitukset:
- Lohkojen jälkeen sijat 5-8 määräytyvät lohkopelien mukaisesti

Palkintojenjako (100% = 240e):
1. 100e
2. 70e
3. 40e
Eniten kasin sarjoja: 30e



Luettu: 984 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Pelitulokset (vihreällä)
Peliparien kyselyt (punaisella)
Pyramidimestiksen kehitysideat (sinisellä)
Kommentti:
 

JB
30.09.2018
22:34
  Joni - Panu 5-0
A 8-2
A 8-2
N 8-1
N 8-1
A 8-2
Tube
30.09.2018
15:02
  Juuso - Tube 2-5
A 1-8
A 1-8
N 3-8
N 8-3
A 8-0 (7)
A 3-8
N 4-8
Tube
29.09.2018
18:05
  Semifinaali: Juuso-Tube su n. klo 15
Tube
29.09.2018
14:38
  Kontsa-Tube 1-5
A 1-8 (8 sarja)
A 8-7
N 1-8
N 5-8
A 0-8 (7 sarja, helppo ohi)
A 7-8
Kontsa
22.09.2018
15:22
  Kontsa Vs. Fredi 5-0
N 8-4, 8-7
A 8-3, 8-2
N 8-7
JB
16.09.2018
20:49
  Kentsu - Joni 0-5
N 0-8 (Joni 6 partti)
N 0-8 (Joni AP)
A 0-8
A 1-8
N 0-8 (Joni 7 sarja)
Jukka
16.09.2018
18:37
  Kentsu - Jukka 0-5
N 5-8, 4-8
A 3-8, 6-8
N 0-8
Tube
09.09.2018
13:58
  Panu - Kontsa 5-1
N 8-0
N 3-8
A 8-3
A 8-4
N 8-3
N 8-4
Fredi
08.09.2018
20:32
  Panu-Fredi 2-5 (N8-7, N8-3, A7-8, A5-8, N5-8, N6-8, A4-8)
Tube
08.09.2018
18:27
  Fredi-Tube 1-5
N 0-8
N 4-8
A 0-8
A 8-3
N 6-8
N 4-8
JB
06.09.2018
23:19
  Joni - Juuso 2-5
N 6-8
N 0-8 (Juuso 6 sarjalla poikki)
A 8-4
A 2-8 (Juuso 7 sarja)
N 0-8
N 8-6
A 1-8 (Juuso 7 sarja)
Juuso
05.09.2018
18:51
  Juuso - Kentsu 5 - 0
N 8-2
N 8-4
A 8-1
A 8-1
N 8-2
JB
04.09.2018
12:59
  Joni - Jukka 5-2
N 8-7
N 6-8
A 8-2
A 8-5
N 5-8
N 8-3
A 8-6
Tube
03.09.2018
18:15
  Panu-Tube 5-4
A 4-8
A 7-8
N 7-8
N 8-2
A 8-6
A 8-7
N 6-8
N 8-5
A 8-7
Hyvä ja tiukka vääntö. Tube pääsi alussa karkuun ryöstämällä toisen ja kolmannen erän 7-4 takaa 7-8. Panu paransi peliään ja teki hyvällä varmuudella peruspallot pussiin, vieden puolestaan kolme seuraavaa nimiinsä. Tube vei 7.erän, mutta Panu nousi kontraan. Kontra alkoi Panun 4-1 johdossa ja Panu eteni myös 7-4 tai 7-5 keulille. Tube nousi 7-6 ja teki ns.kahden pallon paikasta vaikean luikan pussiin, toisen pallon noustessa hyvin pelille. Kontraerän kontrapallo kävi syvällä haageissa, mutta tunttasi ulos, jääden pussin viereen. Panulla jäi hyvä paikka, mutta vaikea kurkotuslyöntiasento asetti omat haasteensa. Panu kuitenkin naulasi pallon varmasti pönttöön ja nappasi voiton.
Jukka
02.09.2018
14:03
  Juuso - Jukka 5-0: A 8-2, A 8-6, N 8-2, N 8-3, A 8-2
JB
31.08.2018
13:07
  Kiitos Kentsu! Tuota yhtä lohkoa tuli kieltämättä mietittyä ensin ja olisihan siinä ollut paljon pelejä vastineeksi os.maksulle (28 ottelua kaiken kaikkiaan alkulohkoon), mutta päädyin silti siihen, että pelataan vain kahdessa lohkossa. Meillä on tänäkin syksynä paljon kisoja ja sarjoja samanaikaisesti + meillä on vain yksi pyrispöytä (ottelut saattavat kestää sen yli 3h kipale helposti) että tällä kertaa päätin laittaa näin, että pelataan kevyempi sarja. Toki olisi voinut olla jopa siltä väliltäkin jotain, mutta laitetaan tämä kehitysajatus seuraavalle pyrismestaruudelle mietintään.
Kentsu
26.08.2018
14:37
  Voisiko ajatella laittaa 8 pelaajaa yhteen lohkoon, jossa kaikki pelaavat kaikkia vastaan. Sen jälkeen kaksi huonointa putoaa pois ja sijat 1-2 suoraan välieriin. Sijat 3-6 pelaavat play-offsit ja voittajat jatkavat välieriin.
Kentsu
26.08.2018
14:33
  Ma-illalle tai ke-illalle B-lohkosta vastustajaa
(tiistaina pelaan kaisaa)