Uutiset
Luotu: 04.12.2019 22:19:10 /
Muokattu: 04.12.2019 22:25:17 / Mikko Kauppinen

Winhan paluu pool-lavetille ja muut kutkuttavan jännittävät kertomukset


EBK:n viikkokilpailukausi lähenee vääjäämättä kutkuttavan jännittäviä loppuratkaisuja, kun jäljellä on vain kaksi mittelöä ennen piinaavan pitkää joulutaukoa. Rankingtaistossa onkin vielä paljon ihmeteltävää, sillä mm. sijat 5-9 ovat vielä täysin ratkaisematta. Juha Pekkarisella on puolestaan mukavan tuntuinen 13,5 pisteen johto rankingin kärjessä ennen Tomi Piiparista.

Illan jännitysnäytelmään osallistuikin mukavasti 12 pelaajaa, joiden joukossa kauden ensikertalaiset Kaius Korhonen sekä Tuomas Komin sponsoroimana biljardilegenda Hannu ”Winha” Vanhanen. Winha joutui heti ensimmäisessä ottelussaan kovaan tulikasteeseen rankingjohtaja Pekkiksen asettuessa häntä vastaan. Vanha EBK:n poolmestari vuosikymmenten takaa ei sarjakärjelle paljoa kumarrellut, vaan piikitti Pekkistä tylysti lukemin 4-1. Toisaalla Kaius Korhonen oli puolestaan vastaanottajan päässä ottelussaan Mikko Kauppista vastaan. Kaius onnistui kuitenkin nappaamaan otteluvoiton Jouni Jumiskosta kaavion länsipuoliskolla, ennen Piiparisen tarjoilemaa lopullista piikkiä. Winhan poolin paluuturnaus päättyi lopulta tiukkoihin 4-3 ja 4-2 tappioihin Jooel Honkasalolle ja Joonas Saloheimolle.

Voittajien puolelta semifinaaliin ylsivät lopulta Jooel Honkasalo ja Mikko Kauppinen. Rankingia seuraavan biljardiyleisön mielenkiinto kohdistuikin näin ollen kaavion vasemman puolen tapahtumiin, jossa vastakkain asettuivat rankingin johtokaksikko hakemaan asetelmia jo ensi viikon mittelöihin. Panokset olivat selvät. Voitolla Tomi Piiparinen säilyttäisi mahdollisuudet vielä rankingin voittoon. Klassikkovääntö kesti varovaisten arvioiden mukaan noin neljä tuntia. Väsytystaistelun vei lopulta nimiinsä Tomi Piiparinen tiukasti lukemin 4-3. Piiparinen päätyi lopulta aina semifinaaliin asti Tommi Peltosen kanssa.

Ensimmäisessä semifinaalissa loistavat kisat pelannut Tommi Peltonen jäi kovakuntoisen Jooel Honkasalon jyrän alle lukemin 4-1. Toisessa semissä kohtasivat Tomi Piiparinen ja Mikko Kauppinen. Aloitukset koituivat Tomin turmaksi ottelussa, sillä Kauppinen rankaisi partilla kahdesta Tomin aloituksesta, jossa kivi uiskenteli erheellisesti säkkiin. Kirsikkana kakun päälle, Skobe sai nakuteltua aloituspartin ratkaisevaan seitsemänteen erään.

Jooel aloitti finaalin täydellisellä dominoinnilla siirtymällä 2-0 johtoon tekemällä perätysten aloituspartin ja kakkospartin. Kolmannessa erässä Jooelin ensimmäinen ohilyönti käänsi kuitenkin ottelun suunnan ja Kauppinen onnistui viemään loput neljä erää nimiinsä. Finaali oli Skobelle jo neljäs viidestä edellisestä kilpailusta.

Tomi Piiparisen semifinaalipaikka ja Juha Pekkarisen putoaminen kahdesta piikistä pihalle tarkoittaa jännityksen säilymisen vielä ensi viikolle. EBK:n viikkokisatoimituksen spekulaatiotiimin mukaan Tomilla on vielä mahdollisuudet voittaa kokonaisranking, mutta lopullisiin pisteisiin vaikuttaa vielä poolmestaruussarjan lopulliset tulokset. Poolmestaruussarjan semifinaalissa pelaavat Esa Kalela ja Tomi Piiparinen ja finaalissa puolestaan Juha Pekkarinen ja Mikko Kauppinen.

Jackpotkin muistettiin tällä kertaa viedä läpi. Kokelaat Tommi Peltonen ja Mikko Kauppinen tyytyvät vain ”säätämään tähtäimiään” tulevia koitoksia varten ja antoivat potin jäädä vielä kasvamaan.

 

 

Yksikään ministeri ei saanut potkuja tämän kirjoituksen aikana.



Luettu: 216 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

JussiM
05.12.2019
11:00
  Hyvä MikkoK (koomikko?).
Tor
05.12.2019
09:20
  Hyvä Skobe. Erityismaininta Winhalle.
Skobe
05.12.2019
00:25
  Aapelit:
Kauppinen 2
Honkasalo 1
Korhonen 1