Uutiset
Luotu: 09.03.2013 12:00:33 / Joni Ahola
Muokattu: 09.03.2013 12:17:57 / Joni Ahola

Pyramidin ja Karan viikkokilpailut samanaikaisesti - yksi voittaja


Perjantaina naisten päivänä pelattiin sekä Pyramidin että Karan viikkokilpailut samanaikaisesti. Ensimmäisen kerran kokeilu muutama viikko takaperin ei tuottanut pyramidikisoja, mutta nyt pelaajat riitti molempiin kilpailuihin.

Kara keräsi kivasti 8 osallistujaa ja myös pyramidi sai kisat aikaiseksi 5 pelaajan voimin. Kaikki Pyramidikisoissa pelanneet olivat mukana myös karan viikkokisoissa joten pelejä pelattiin ristiin sopivassa tahdissa. Tulosliuskat oli valmiina ja lähetetty Rankingin päivittäjälle kello 0:07.

Pyramidi 8.3.2013
Pyramidissa alkukierroksilla kohtasivat listan ensimmäisessä ottelussa Tuomo Träff ja Jarno Ahola ja tässä pelissä mentiin kontraan asti. Koko turnauksessa oli vain kaksi kontraa kokonaisuudessa. Jarno otti muutamalla hyvällä lyönnillä ratkaisuerän itselleen ja voitti sen siis 2-1. Toisella kierroksella Tuomo sisuuntui ja Santeri Saarinen joutui kohteeksi, kun Kultaranne Träff alkoi mylvimään omaan tapaansa ja eteni 2-0 voittoon. Jukka Harju kuitenkin pudotti Tuomon kisoista seuraavalla kierroksella ja kun rankingkärki Santeri sai piikin hurmoksessa pelanneelta Jarnolta niin finaalipari oli valmis; Jarno Ahola vs Jukka Harju. Jarno meni koko ottelun menojaan hyvällä säkitysprosentilla ja voitti finaalin puhtaasti 2-0 ja koko turnauksen puhtaalla. Jarnon eräsuhde näissä kisoissa oli siis 8-1.

 

Kara 8.3.2013
Pelattiin 2x neljän hengen lohkoissa alkupelit. Molemmista pääsi jatkoon kaksi parasta semifinaaleihin. A-lohkossa Altti Helläkoski ja Mika Koljonen jäivät cup pelien ulkopuolelle, kun puolestaan Jukka Harju mylvi kolme voittoa kolmesta pelistä. Toinen semifinalisti A-lohkosta oli Tuomo Träff säestämällä kaksi peliä voittoon asti. B-lohkossa Kai Grannas pelasi tarvittavat 3 voittoa ja saalisti lohkovoiton ja Jarno Ahola alkoi saamaan loppusuoralla omasta pelistä niin hyvin kiinni että teki viimeiseen lohkopeliin jo 5 sarjan Paul Figueroa vastaan ja nousi lohkon kakkoseksi.

Semifinaalit:
Kai Grannas pelasi omaa varmaa peliä alussa ja sitten seiftaamalla piti Tuomo Träffin jäissä. Tuomo kuitenkin heräsi, mutta hieman liian myöhään ja Kaitsu karkasi voittoon luvuin 10-7 lyöntivuorojen tullessa täyteen. Toisessa semifinaalissa Jarno Ahola haastoi lohkoykkösen Jukka Harjun ja hyvin haastoikin voittamalla ottelun 16-9 lukemin 28 lyöntivuorolla. Finaalissa Kohtasivat B lohkon 1 ja 2; Kaitsu ja Jarno ja lohkopeleissä Kaitsu voitti Jarnon suht selvin lukemin. Finaalin alku oli Jarnolta melko lailla yhtä tahmeasti kuin lohkopelissä, mutta Jarnon onneksi Kaitsulla myös pitkä päivä takana se näkyi jo lyönneissä eikä päässyt ottamaan karkumatkaa. Tasatilanteessa 4-4 Jarno sai hyvän oma viisi vallia karan osumaan ja siitä tuli lopulta kuuden sarja. Heti siihen perään kaksi ja sitten yksi ja seuraavalla kolme joten yhteensä 12 karaa 4 lyönnillä ja finaali oli ohi luvuin 16-7.

Näitä samanaikaisia Pyris ja Karan viikkokisoja pelatan jatkossakin, mutta ei joka viikko. Seuraavan kerran kuukauden päästä 12.4.



Luettu: 1996 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

BigJack
11.03.2013
14:33
  jos pyriksen viikkokisat siirtyy jatkossa perjantaille niin jää ainakin itseltäni viikkokisat pelaamatta.

Pyriksen viikkokisoista tiedottaminen, kun niitä on tämän vuoden puolella ollut vähän miten milloinkin ? me EBKlaiset varmaankin osataan lukea noi omilta nettisivuilta milloin niitä ei ole ja milloin taas on, mutta osaako nuo välillä vierilevat pelaajat (Olex, Andrei, Alex, Puhvelin ukot) ?
JJ
09.03.2013
20:46
  Näin ulkopuolisena ja kylmästi ajateltuna, aivan sama miten pelataan, kunhan kummassakin lajimuodossa saadaan viikkokisat pelattua viikoittain. Toki jotain "järkeä" pitäisi saada, ettei viiden pelaajan viikkokisat kestä puoleen yöhön. Se ei ole kenenkään etu
JB
09.03.2013
17:35
  Joo jakakaa mielipiteitä lisää että onko tää a) hyvä juttu b) huono juttu c) mitään väliä juttu
WJ
09.03.2013
13:08
  sen verran omia kokemuksia tästä kokeilusta että on aika vaikeeta sopeuttaa noita kisoja sillon kun karassa on 4 hengen lohkot ( eli juuri tämä 8 pelaajaa on vaikein) Pyris seisoi pitkiäkin aikoja ilman että pelattiin. en tiiä mitä muut on mieltä mutta tosiaan pitkään meni 5 hengen pyris kisat vaikk siinä pelattiin finaali ennen karaa (Jukka ja Kaitsu heitti kolikolla kumpi pelataan ensin)

eli jos olisi karassa ollut yksi pelaaja lisää niin olisi luultavasti onnistunut helpommin tuo samaan aikaan pelaaminen
itselleni tämä sopii mainiosti kun pääsee osallistumaan samanaikaisesti mutta mutta.