Uutiset
Luotu: 28.03.2013 12:15:01 / Mikko Kauppinen
Muokattu: 28.03.2013 12:16:45 / Mikko Kauppinen

Hannu ylivoimainen poolin viikkokisoissa


Taktista osaamista, tarkkaa valkoisen hallintaa ja vielä tarkempaa pussituspeliä vaadittiin keskiviikkona kasipallon viikkokisoissa. Mukaan karkeloihin oli joutanut 13 pelaajaa. Pienehköstä lukumäärästä huolimatta taso oli sitäkin kovempi, kun EBK:n parhaimmiston lisäksi mukana oli Miika Virtanen, Tomi Piiparinen sekä Konsta Bergman. Myös EBK:n Markku Määttä osallistui pitkästä aikaa viikkokisoihin.

Kovasta tasosta kertoi jo se, että alkukierroksilla kaavion vasempaan laitaan heivattiin mm. Tuomas Komi, Tuomo Träff ja Tomi Piiparinen.

Voittajien puolelta kahdeksan pelaajan joukkoon selvisivät Miika Virtanen, Jesse Särkisilta, Hannu Vesterinen ja Mikko Kauppinen.

Cupin ensimmäisellä kierroksella tasaisimman ottelun pelasivat Hannu Vesterinen ja Tuomas Komi. Ottelu päättyi totutusti vasta kontrassa tällä kertaa Hannun eduksi. Aina kova Tomi Piiparinen voitti EBK:n tähtipelaajan Jesse Särkisillan yllättävän selkein lukemin 4-1. Samoin lukemin päättyi myös Miika Virtasen ja Konsta Bergmanin cup-taisto Miikan voittoon. Matti Hämäläisen cup-ottelut päättyivät 0-4 tappioon Mikko Kauppista vastaan.

Ensimmäisessä semifinaalissa kohtasivat siis vieraspelaajat Miika Virtanen ja Tomi Piiparinen. Piiparinen vei tällä kertaa ottelun nimiinsä 4-2 luvuin. Toinen semifinaali Kauppisen ja Vesterisen välillä päättyi Hannun voittoon 4-2.

Loistavan kisapäivän pelannut Hannu ”middle-pocket-kid” Vesterinen ei jarrutellut finaalissakaan. Puhdas 4-0 voitto Tomi Piiparisesta takasi Hannulle kauden toisen viikkokisavoittonsa. Finaaliottelu oli Hannulta lähes virheetöntä peliä, eikä Tomille jäänyt paria pientä saumaa enempää paikkoja koko ottelussa.

Jo tragikomediallisiakin piirteitä saaneeseen Jackpotiin arvottiin tällä kertaa yrittäjiksi Mikko Kauppinen ja Tor Janzon. Tiukka ote siannahkarakkulasta ja koko kroppa aivan jäykkänä. Turhapuro -koulukunnan opit eivät tällä kertaa purreet Kauppisen breikissä, siitä muistutuksena kiksauksen jälki tipissä ja koskematon ysi pakka. Tor Jazonin yritys oli huomattavasti parempi, mutta ei pallot siinäkään pussin pohjia uhanneet. Ensi viikolla pohjalla 344€.



Luettu: 1991 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

JB
01.04.2013
14:06
  Rankinglistat päivitetty ja AP:t toki myös
Skobe
28.03.2013
15:08
  Ok, JB huomioinee tuon tilastoissaan..
Hannu
28.03.2013
12:30
  Moi, mulla jäi 1 ap merkkaamatta minkä tein finaalin vikaan erään.