Uutiset
Luotu: 11.09.2013 23:15:16 / Mikko Kauppinen
Muokattu: 11.09.2013 23:17:33 / Mikko Kauppinen

Piipariselle jälleen poolin viikkokisavoitto


Poikkeuksellisen pieni pelaajarypäs löysi keskiviikkona tiensä EBK:n klubille kilvoittelemaan 10-pallon merkeissä. Vaikka osallistujamäärä koostuikin vain 11:sta taistelijasta, taso oli sitäkin kovempi, josta todistuksena Tuomas Komin tekemä aloituspartti alkukierroksilla. Muihin aapeleihin ei klubilla sitten törmättykään.

Entinen motocross lupaus Jyri Toivonen otti pitkästä aikaa osaa viikkokisoihin ja raivasikin tiensä saman tien aina 4 pelaajan cupiin asti voittajien puolelta. Jyrin salaisena aseena toimi kainalosauvoista tehty jatkopala butin perässä, jonka voiman sai tuta niin Pauli Peräinen kuin Tuomas Komikin. Myös EBK:n viikokisojen vakiomenestyjiin kuuluva Tomi Piiparinen eteni kaavion oikeaa laitaa semifinaaleihin.

Piikin saaneiden puolelta jatkoon rymisteli hienoja otteita esittänyt Pauli Wigelius ja Janne Alho. Herrojen matka tyssäsi kuitenkin tähän Piiparisen hoidellessa ensin Wigeliuksen 4-1 lukemin ja samoin luvuin kaatui myös Janne Alho Jyri Toivosen käsittelyssä.

Finaalissa Tomi otti heti ohjat käsiinsä Jyrin pyristellessä vastaan. Tomi siirtyi jo 3-1 johtoon kunnes Jyri pääsi kaventamaan pelin 3-2:een. Tomille avautui kuitenkin mahdollisuus laittaa kymppipallo kyydillä koppaan kesken parasta tohinaa eikä Tomi jättänyt paikkaa käyttämättä. Näin Tomi Piiparinen nappasi kauden kymmenennestä finaalistaan neljännen voittonsa. Jyrille finaali oli kauden ensimmäinen.

Vielä pari viikkoa sitten jackpot purnukka oli kasvanut eeppisiin mittoihin eikä rahat tuntuneet kelpaavan kenellekään. Sitten tuli Jesse Särkisilta, joka vei ison siivun potista, jättäen kupin pohjalle kuitenkin vielä hieman yli 270 euroa.  Tämän viikon jackpot kokelaat olivat Mikko ”Skobe” Kauppinen ja Pauli Peräinen. Skobe sai aloituksesta pari palloa koteloon ja seuraavana vuorossa oleva kakkonen jäi pussitettavaksi ainoastaan ylikulmaan. Hieman matkalla maristen kakkonen löysi kuin löysikin tiensä säkkiin, jonka jälkeen taival taittui mukavasti aina 6-9 kyydille. Sen verran suora kyyti oli alla ettei Skobe sitä missannut vaan otti 194 euron arvoisen jackpotin nimiinsä.

Toinen yrittäjä Pauli Peräinen pääsi myös jatkamaan parttiaan aloituksen jälkeen, mutta ohut kyytilyönti jäi onnistumatta. Näin ensiviikolla pohjilla on noin 70 euroa.



Luettu: 2061 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

JB
12.09.2013
22:19
  Rankinglista päivitetty. Hyvä Skobe, vähän kyhnyä sullekkin...
Pauli W
12.09.2013
11:00
  Hyvä Tomi P.! Taso oli todella kova, ei minunkaan rahkeet riittäny finaaliin.