Uutiset
Luotu: 05.02.2014 23:30:50 / Mikko Kauppinen
Muokattu: 05.02.2014 23:32:22 / Mikko Kauppinen

Piiparinen ylivoimainen poolin viikkokisoissa


Biljardipiireissä mainetta niittänyt herra WO jouduttiin käännyttämään ovelta ulos pakkaseen, sillä kuudelletoista pelaajalle tarkoitettu kaavio täyttyi laatupelaajista täyteen muotoonsa. Pitkästä aikaa klubille saapui myös Miika Virtanen. Tuomo Träff ja Pauli Peräinen toivottivat Miikan tervetulleeksi piikittämällä häntä yhteisluvuin 7-0. Miika ehti näin jakamaan taksimaksut herra WO:n kanssa.

Illan pelimuotona oli ysipallo, jota pelattiin ensimmäisen kierroksen ja voittaneiden puolen osalta neljään voittoon ja tappiopuolella kolmeen voittoon. Mika Kanta-oksa oli jälleen metsästämässä uransa ensimmäistä otteluvoittoa viikkokisoissa. Mika napsauttikin korkin auki heti ensimmäisessä pelissään Ville Viherää vastaan. Viimeisen hankalankin ysipallon pudottua koteloonsa sai Mika todeta ensimmäisen voiton tulleen selvin 4-1 lukemin! Seuraavassa ottelussa Mika kiusasi vielä mestaruussarjan miestä Henri ”Heka” Kaksosta kahden erän verran, mutta Heka oli lopulta ottelussa vahvempi. Tappiosta sisuuntuneena Mika löylytti cupiin pääsystä Pauli Peräistä lumierälukemin 3-0. Näin Mikalle siis ensimmäisen voiton lisäksi hienosti vielä cup-paikka kovatasoisissa viikkokisoissa. Voittaneiden puolelta jo aiemmin jatkoon pääsivät Henri Kaksonen, Tomi Piiparinen, Pasi Kilpivaara ja Mikko Kauppinen. Mika Kanta-oksan lisäksi tappiopuolelta ”kvartseihin” pääsivät Tuomo Träff, Jyri Toivonen ja Jesse Särkisilta.

Cupin tasaisin ottelu käytiin Jesse Särkisillan ja Pasi Kilpivaaran välillä. Jesse oli lopulta kontrassa kaksikosta vahvempi tehden kolme virhettä Pasille. Muut semifinaalin edenneet pelaajat olivat Henri Kaksonen, Tomi Piiparinen ja Mikko Kauppinen.

Semifinaalissa Jesse Särkisilta kosti ensimmäisellä kierroksella kärsityn tappion Mikko Kauppiselle voittamalla hänet lukemin 4-1. Tomi Piiparinen oli myös hurjana ottelussaan Henri Kaksosta vastaan vieden pelin selvästi samoin 4-1 lukemin.

Tomi Piiparinen ei ollut cup-vaiheessa ennen finaalia hävinnyt kuin yhden erän, eikä hän nähnyt tarpeelliseksi rumentaa tilastoja finaalissakaan vaan paukutti valotaululle 4-0 lukemat kahden aloituspartin säestämänä. Tomille näin kauden avausvoitto ylivoimaisella tavalla!

Jackpotissa tarjottiin jälleen Henri Kaksoselle mahdollisuutta pussittaa pallo aloituksesta. Eikä ollutkaan kuin yhdestä tai kahdesta timantin välistä kiinni etteikö tällä kertaa jokin pallo olisi tipahtanut. Vaan ei. Ville Viherä sen sijaan upotti pallon aloituksesta ja rakenteli parttiaan jo viidenteen palloon asti, jolloin kuitenkin noutaja haki hänet pöydältä. Ensi viikolla jaossa on 52 euroa.

 



Luettu: 2165 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

JB
06.02.2014
12:48
  Rankinglistat päivitetty.
Tube
06.02.2014
00:06
  Onnea Mikalle hienosta menestyksestä. Siitä se lähtee!