Uutiset
Luotu: 24.10.2014 09:00:00 / Joni Ahola
Muokattu: 24.10.2014 10:01:29 / Joni Ahola

Henry Grahn voitti syyskauden snookersarjan


Syyskauden Snookersarja on saatu päätökseen ja koko turnauksen voittakasi on pelannut Henry "HG" Grahn. Henkka pelasi turnauksen läpi vailla lainkaan tappioita sillä hän voitti myös alkulohkossa kaikki ottelunsa. Alkulohkossa oli tosin tiukkojakin hetkiä sillä kolmesta alkulohkon ottelusta kaksi Henkka voitti kontrassa joiden turvin hän voitti alkulohkonsa.

Finaalivastustaja Henkalla oli myöskin vielä tuoreisiin jäseniimme kuuluva Pekka Verho. Hänen tie alkulohkoissa oli vaikeampaa sillä Pekka oli alkulohkoissa voittanut vain yhden ottelun ja selvisi jatkoon niukasti kolmantena. Tästä sisuuntuneena Pekka kukisti ensin Mikko Paajasen ja semifinaalissa Jooel Honkasalon joka oli aikaisemmin Pekan voittanut puhtaasti 3-0 alkulohkoissa.

Finaali oli Henry Grahnin lähes yksipuolista näytöstä ja 3-0 voittolukemat kirjattiin melko selkein numeroin. Kiitoksia kaikille osallistuneille. Hieman pienestä osanottomäärästä riippumatta turnaus näytti olevan erittäin toimiva. Keväällä on sitten vuorossa Snookerin mestaruussarja.


Henry Grahn liittyi EBK:n klubiin ja seuraan syyskauden alussa ja pokkasi heti itselleen turnausvoiton.
HG teki koko sarjan pisimmän sarjan 22 ja saman sarjan tekivät myös finalisti Pekka Verho ja lähtökohtaisesti kisojen ennakkosuosikiksi tasoitusten perusteella arvioitu Mikko Paajanen.

 

 

Snookersarjan kuvaus ja tarkempi tulospalvelu löytyy tästä alta:

------------------------------------------------------------------

Klubin Snookersarjasta pelataan syyskaudella tasoituksellinen sarja kaikki kaikkia- vastaan kaavalla joka sisältää runkosarjan ja cupin. Lohkojen koot ja voittomäärät selviävät kun osallistujalista on selvillä. Sarja on tarkoitettu kaikille klubin pelaajille ja käytössä reilut tasoitukset suurin piirtein asteikolla 0-75.

Tarkemmat aikataulutukset koko sarjasta tehdään sitten os.määrän mukaan, mutta koko sarja ja mestaruus ratkaistaan viimeistään lokakuun loppuun mennessä. Osallistumismaksu 30e. Osallistumismaksut voi maksaa esimerkiksi Mikko Kauppiselle, Tuomas Komille, Joni Aholalle tai Joni Jäntille.

Sarja pelataan kahdessa neljän hengen lohkossa, joista lohkovoittajat etenevät suoraan semifinaaliin ja kakkoset ja kolmoset pelaavat ristiin puolivälierän. Lohkoneloset tippuvat pois.

Rahanjako:

1. 100 €

2. 50 €

3-4 30 €

paras breikki 30 €

Lohkot arvottu klubilla 27.8.2014. Tasoitukset nimen perässä.

A-lohko:

Kenneth Solja (25)

Henry Grahn (15)

Panu Pekkala (15)

Mikko Paajanen (0)

 

B-lohko:

Pentti Kalliomäki (20)

Pauli Wigelius (10)

Pekka Verho (10)

Jooel Honkasalo (15)

 

Pelit aloitetaan tilanteesta, jossa vähintään toisella pelaajalla on 0 pistettä eli keskinäisten tasoitusten erotuksesta. Pelien aikataulutus ja taulukot ilmestyvät myöhemmin. Kaikki pelit pelataan kolmeen voittoon.

Aikataulutus:
ke. 1.10. mennessä pitää olla 2 ottelua kaikilla pelattu
ke. 8.10. mennessä pitää olla lohkopelit pelattu
ke. 15.10. mennessä pitää olla puolivälieräottelut
(A2 vs. B3 ja B2 vs. A3) pelattu
ke. 22.10. mennessä pitää olla semifinaaliottelut
(A1 vs. B2/A3 ja B1 vs. A2/B3) pelattu
ke. 29.10. mennessä pitää olla finaali pelattu

 

 



Luettu: 3996 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

Panu
24.10.2014
14:43
  Hyvä HG, vakuuttavaa peliä!
Kentsu
24.10.2014
07:45
  Hyvä Henkka!
Tor
23.10.2014
23:03
  Onnittelut Henkalle!
Tube
23.10.2014
22:56
  Onnea Henkalle voitosta! Hienoa, että +60v herrasmies hallitsee pienten pallojen leikkuut noin tarkasti tiukalla kisapöydällä. Onnittelut myös Pekalle ja Jooelille tietääkseni ensimmäisistä `rahasijoista´ biliksen parissa. Alkukeväällä laitetaan varmaan uutta sarjaa käyntiin.
Jooel
23.10.2014
22:20
  Onnittelut HG:lle! 5 matsia ja 4 hävittyä erää, loistava suoritus :D
Pekka
23.10.2014
21:43
  Pekka - Grahn 0-3
30-61
17-56
14-55

"Mikä on kun ei taidot riiitä, mikä on kun ei onnistu" lauloi joku aikoinaan, ja nämä säkeet mielessä pauhaten käytiin (kävin) nuukkerisarjan finaali ottelu. Nuorekas into kohtasi rautaisen kokemuksen, joka ei juurikaan horjahdellut, vaan kellon tarkka Grahn käytti tilanteet hyväkseen ja koppasi kirkkaimman kruunun suvereenisti murska lukemin...
Hienosti pelattu Grahn, ja onnittelut!!!
Tube
23.10.2014
15:58
  Voittajalle on pokaali valmiina snookerpöydän päällä. Palkintorahat saatte kun seuraavan kerran näätte Tuben tai Jonin klubilla. Pisimmissä sarjassa on tällä hetkellä kiinni kolme henkilöä (Grahn, Verho ja Paajanen), joilla kaikilla 22 sarja tehtynä. Finaalissa on siis vielä mahdollista napata tuokin kokonaan itselleen.
Voittajalle siis 100e+ pokaali, kakkoselle 50e. Tsemppiä molemmille.
Pekka
22.10.2014
14:31
  Pekka-Grahn huomenna torstaina klo 18 alk.
Pekka
20.10.2014
21:02
  Pekka-Jooel 3-1
49-11
43-36
25-60
59-24
HG
20.10.2014
15:17
  HG-Pena 3-0; 52-20, 51-24 ja 62-31.
HG
20.10.2014
09:22
  Pena - HG tänään klo 13.30
Pena
20.10.2014
08:54
  Tänään vois pelata klo.12.00 alkaen.
Jooel
16.10.2014
09:28
  Jooel - Pekka maanantaina klo 18.
Pekka
16.10.2014
01:10
  Pekka - Paajanen 3-1
39-64
60-55
79-45
62-38 (Pekka 22)

Paajis teki toiseen freimiin todella hienon ja vaikean väri putsin muistaakseni vihreästä alkaen, mutta mustan päälleveto jäi resti hommiksi ja ikävä kyllä ei tahtonut pudota reikään vaan jäi luukulle josta pekka vei erän
haba
15.10.2014
11:04
  Pöytä varattu torstai iltana puolkuudest eteenpäin -->
Paajis
13.10.2014
11:30
  Pekka, sopii. Paajanen - Verho keskiviikkona klo "ilta".
Pekka
13.10.2014
08:40
  Paajis, jos tuun keskiviikkona joskus 18-19 aikoihin paikalle niin pelaillaan sit kun oot viikkokisat ensin voittanut niin ei tartte skipata niitä....kellonajalla ei varsinaisesti ole mulle väliä...ok?
Paajis
12.10.2014
21:47
  Viikkokisat, mutta voin laistaa niistä, jos haluat tarkan aloitusajan. Niistä tiputtua kyllä käy myös. Se nyt yleensä on aikavälillä 19-21. :)
pekka
12.10.2014
18:20
  Paajis, ok....mites keskiviikko?
Paajis
12.10.2014
17:27
  Pekka, huominen ei onnistu. Miltäs sun viikko muuten näyttää? (ilta-ajat 16 jälkeen)
Kentsu
12.10.2014
15:12
  Kentsu - Pena 2-3
59 - 42
8 - 60
51 - 51 (uusintamusta Penalle)
54 - 27
26 - 61
Jooel
06.10.2014
20:20
  Jooel - Pena
29 - 56
40 - 51
48 - 33
48 - 27
58 - 39
Panu
06.10.2014
09:27
  Ok, kiitoksia tiedosta. Näin mä vähän epäilinkin ja oikeet äijät meni jatkoon.
Tube
06.10.2014
05:49
  Voitettujen ja hävittyjen erien suhde (+/-) ratkaisee jatkoonmenijät. Sääntö on näköjään jäänyt tuohon kirjaamatta, mutta siis samat säännöt kuin edellisissä vastaavissa turnauksissa. Panu olisi 3-0 voitolla päässyt Paajasen kanssa samaan eräsuhteeseen ja ottanut viimeisen jatkopaikan itselleen keskinäisen ottelun voiton myötä. Nyt siis Paajanen on lohkokakkonen ja Solja kolmas.
Panu
05.10.2014
23:46
  Nyt olisi tuomaristolle kysymys:
Miten jatkoon menijät selviää kun kolme pelaajaa on samassa pistemäärässä?
Panu
05.10.2014
23:44
  Paajanen - Pekkala 2-3

51-57
57-23 (Paajanen 22)
44-54
56-33
24-59
pekka
05.10.2014
19:04
  Pekka- pauli oikeat pisteet
58-36
40-37
40-32
Pekka
29.09.2014
20:55
  Pekka - Pena 2-3
52-18
47-53
46-39
31-58
45-59
Paajis
28.09.2014
16:07
  Grahn - Paajanen 3-2
61-46
64-49
36-63
67-69
77-38
Jooel
27.09.2014
15:06
  Pekka - JOOEL
36 - 69
51 - 55
26 - 63
Panu
18.09.2014
19:52
  Panu - Kentsu
16-55
41-52
47-41
25-57
Paajis
12.09.2014
21:06
  Paajanen - Solja 3-1
44-73
59-48
61-49 (P21)
60-46

Tarkkaa peliä, epätarkkaa lyöntiä. :)

Panu
11.09.2014
19:27
  Panu - Henry 0-3
12-46
27-61
16-44
pauli w
07.09.2014
13:32
  Pena - Pauli 3 - 0
52 - 13 (pauli teki 10 punia mut värilliset ei kiinnostanu...)
55 - 45
49 - 47
Penan pravuuri on musta yli vihreään kulmaan.
JJ
02.09.2014
19:03
  Kentsu - Henkka 2 - 3
56-46
41-13
33-61
23-61 (HG22)
27-61

Henkka veti kaksi ekaa erää snookerkepillä ja vaihtoi sen jälkeen poolikeppiin.
pauli w
30.08.2014
16:37
  JOOEL - pauli 3-1
54-28
24-53
58-49
53-36
Skobe
28.08.2014
14:00
  Mielestäni missisäännössä voidaan mennä samalla kaavalla kuin aikaisemmatkin kisa varsinkin nyt kun pelaajat ovat suht tasavahvoja. Eli nyrkkisääntönä: "jos et itse osuisi, älä vaadi sitä vastustajaltakaan"..
Pekka
28.08.2014
13:36
  Millä tavalla noin sääntöjen puolesta ois järkevä toimia esim. missi säännön kanssa?
Skobe
27.08.2014
22:21
  Tasoitusten määrittely oli hankalaa, kun ei ollut ihan tarkkaa tietoa kaikkien tasosta. Tasoituksista saa vielä hetken valittaa (ennen pelien alkua), jolloin lahjomaton tasoituskomitea käsittelee asian uudelleen.
Skobe
11.08.2014
15:30
  Uutiseen lisätty vuoden 2013 keväällä pelatun tasoituksellisen sarjan silloiset tasoitukset suuntaa antamaan. Ottelut aloitettiin tilanteesta, jossa isomman tasurin omaava pelaaja sai tasoitusten välisen erotuksen verran etuantia.
JB
11.08.2014
09:35
  Toistaiseksi ilmoittautunut vasta Pena ja Kentsu. Ilmoittautukaapa mukaan. Mikko "Skobe" Kauppiselta löytyy varmaankin lista viime Snookersarjan tasoituksista ja voinee liittää sen tähän jossain vaiheessa esimerkiksi niin kaikki näkee miten tasoitukset on viimeksi määritelty.