Uutiset
Luotu: 30.11.2014 23:55:00 / Joni Ahola
Muokattu: 14.12.2014 12:49:57 / Joni Ahola

Poolmestaruus (9-pallo) 2014 finaali oli tiukka trilleri joka päättyi niukasti Tuomas Komin mestaruuskuviin


Tuomas "Tube" Komi uusi EBK:n tittelinsä, kun hän toistamiseen perättäin sai valloitettua Espoon Biljardikerhon Poolmestaruuden. Viime vuodesta poiketen tänä vuonna mestaruudesta pelattiin 9-pallon merkeissä ja 12 pelaajaa otti osaa sarjaan joka alkoi syyskuussa. Varsinainen finaali oli huikea taistelu Tuben ja Casper "Cappe" Matikaisen välillä. Tube aloitti vahvasti ottelussa mennen jo 3-0 johtoon, mutta nuori superlahjakas Cappe nousi tasoihin ja pitkä taistelu näytti hetken jo kääntyvän lopussa Cappelle hänen mennen 8-7 johtoon, ensimmäisen kerran ottelussa. Tube kuitenkin kampesi ottelun väkisin kontraan ja vei siellä tiukkojen vääntöjen jälkeen viimeisen erän itselleen ja koko ottelun lukemin 9-8. 
 
Tuomas Komi voitti EBK:n poolmestaruuden 10-pallon merkeissä myös vuonna 2011 ja 2013. Tämän vuoden 2014 voitto oli siitä erityinen, että Tubella on alla vain seitsemän viikkokilpailua poolin osalta (joista yksi voitto ja finaalipaikka) eli taidot eivät ole ruostuneet pätkääkään vähäisen pelaamisenkaan myötä vaan Tube pystyy iskemään aina tärkeissä paikoissa.
 
Casper "Cappe" Matikainen (vas.) on noussut raketin lailla EBK:n ja koko Suomen parhaimpien pelaajien joukkoon. Toki kokemusta tiukoista pelitilanteista ei vielä ole lähellekään niin paljoa kuin yli 20 vuotta kokeneella Tuomas Komilla. Tämä varmasti ratkaisi osittain sen miksi Tube pystyi ottelussa Cappen voittamaan joka oli voittanut näiden keskenäisen ottelun jatkolohkoissa 7-5.
 
Finalisteilla on eniten aloituspartteja tehtynä sarjassa. Cappe iski kaikenkaikkiaan 10 aloitusparttia ja on vahvasti viemässä myös aloitusparttien potin itselleen. Mestari Tube kakkosena kuudella partilla. Pronssiottelua ei vielä (30.11.) ole pelattu ja siitä pelaavat erikseen Jesse Särkisilta ja Tomi Piiparinen jotka ovat molemmat tehneet kolme aloitusparttia.
 
Tässä alempana turnauksen kulku ja tarkemmat tilastot.
 
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 
EBK:n poolmestaruus pelataan syksyllä 2014 viime vuotiseen tapaan "kaikki kaikkia vastaan"-menetelmällä. Alkupelit pelataan kahdessa kuuden hengen lohkossa.
 
- 9-palloa kahdessa lohkossa + jatkolohkot + semit + finaali ja pronssiottelu
- lohko-ottelut 7 voittoon ilman tasoituksia, semifinaalista eteenpäin 9 voittoon
- vuoroaloitukset, aloitus teikataan tai kolikolla.
- otteluvoitosta 7-0, 7-1, 7-2, 7-3 voittaja saa 3 ja hävinnyt 0 pistettä.
- otteluvoitosta 7-4, 7-5, 7-6 voittaja saa 2 ja hävinnyt 1 pisteen
- alkulohkoihin arvontakorit edellisten rankingien ja poolin mestaruuskisojen perusteella.
- Pokaalit 3 parhaalle ja rahat 4 parhaalle
- os.maksu 30€, ei erillisiä pelimaksuja. Os.maksu maksettava viimeistään pe.3.10.2014 joko Jonille, Tubelle tai Skobelle.
- alkusarjan pelit pelaajat sopivat erikseen, mutta niihin tehdään aikataulutus, jotta pelaajien pelit pysyvät suurinpiirtein samassa vauhdissa.
- arvonta suoritettiin 25.8. Jonin ja Tuben toimesta klubilla

A-LOHKO:
Tomi Piiparinen (RG)
Henri Kaksonen (PM)
Casper Matikainen (RG)
Mikko Kauppinen
Joni Ahola
Altti Helläkoski


B-LOHKO:
Tuomas Komi (PM)
Jesse Särkisilta (RG)
Pasi Kilpivaara (PM)
Tor Janzon
Jukka Kontio
Pauli Peräinen

 
- Viisi ottelua jokaiselle. Lohkojen neljä parasta etenevät jatkolohkoihin. Jatkolohkot muodostuvat seuraavasti:

C-LOHKO:
A1
B2
B3
A4

D-LOHKO:
B1
A2
A3
B4


- Jatkolohkoon lasketaan lähtöpisteet alkusarjan pisteiden perusteella - poislukien alkulohkoista pudonneista tulleet pisteet.
- Jatkolohkossa kaikki pelaavat kaksi ottelua - toisen alkulohkon pelaajia vastaan.
- Jatkolohkosta jatkoon kaksi parasta semifinaaleihin.
 
Pisteiden jako:
1. 12 p.
2. 10 p.
3. 8 p.
4. 6 p.
5.-6. 5 p. (jatkolohkon kolmannet)
7.-8. 4 p. (jatkolohkon neljännet)
9.-10. 3 p. (alkulohkojen viidennet)
11.-12. 2 p. (alkulohkojen kuudennet)
 
Lohkojen sisällä sijoitukset määräytyvät seuraavasti:
- ensin ratkaisee pisteet
- toiseksi ratkaisee otteluvoitot
- kolmanneksi ratkaisee keskinäinen ottelu
- neljänneksi ratkaisee koko sarjan voitettujen ja hävittyjen freimien suhdeluku
- viidenneksi tarvittaessa uusintaottelu(t)
 
Aikataulutus:
- alkusarjan pelit pelaajat sopivat erikseen tämän tiedotteen kommenttikentässä jotta muutkin pystyvät seuraamaan. Alkusarjan peleissä on kuitenkin seuraavat ehdot miten nopeasti ne pitää/saa pelata (ettei joku ole yhtäkkiä pelannut kaikkia otteluita ja joku ei vielä aloittanutkaan)

ALKULOHKOT (sovitaan peli ke-mennessä ja pelataan kyseisen viikon loppuun mennessä)
1. peli sovittuna ke.1.10.2014 (pelattava viim. 5.10. jolloin enintään saa olla 3 ottelua pelattuna)
2. peli sovittuna ke.8.10.2014 (pelattava viim. 12.10. jolloin enintään saa olla 4 ottelua pelattuna)
3. peli sovittuna ke.15.10.2014 (pelattava viim. 19.10.)
4. peli sovittuna ke.22.10.2014 (pelattava viim. 26.10.)
5. peli sovittuna ke.29.10.2014 (pelattava viim. 2.11. eli lohkon kaikki pelit pitää olla pelattuna)

JATKOLOHKOT (jatkolohkopelit voi pelata myös putkeen jos halutaan nopeuttaa aikataulua)
 
C-Lohko
Casper Matikainen 7p (12p alkulohkoissa)
Tuomas Komi 5p (11p alkulohkoissa)
Pasi Kilpivaara 4p (9p alkulohkoissa)
Mikko Kauppinen 2p (8p alkulohkoissa)

D-Lohko
Jesse Särkisilta 8p (14p alkulohkoissa)
Tomi Piiparinen 5p (9p alkulohkoissa)
Henri Kaksonen 4p (10p alkulohkoissa)
Jukka Kontio 1p (4p alkulohkoissa)

1. peli sovittuna ke.5.11.2014 (pelattava viim. 9.11.)
2. peli sovittuna ke.12.11.2014 (pelattava viim. 16.11.)


SEMIFINAALIT (semifinaalit, pronssi ja finaali voivat olla myös yksipäiväinen tapahtuma marraskuun lopulla jos asianomaiset haluavat niin)
sovittuna ke.19.11.2014 mennessä, pelattuna viim. 23.11.)

PRONSSI ja FINAALI
sovittuna ke.26.11.2014 mennessä, pelattuna viim. 30.11.)

Aikataulussa on pysyttävä !
- sanktiona on joko luovutus, pistemenetys tai koko sarjasta sulkeminen. Lisäksi jokainen pelaamaton merkityksetönkin peli maksaa 10e sille kumpi ei pysty sitä pelaamaan tai molemmille 5e mikäli jättävät pelaamatta sen takia että eivät saa sovittua sille ajankohtaa. Pelit on siis sovittava ajoissa. Mikäli ongelmia - ota yhteys ETUKÄTEEN esim. Joniin, Tubeen tai Skobeen.
 
Palkinnot (100% = 360e + klubi sponssaa 30e) jaetaan seuraavasti:
1. 150e + pytty + naama tauluun
2. 100e + pytty
3. 60e + pytty
4. 30e
Eniten AP:a: 50e
 
Soitelkaa / tekstailkaa toisillenne jos ei päivään ole kuulunut vastausta kommenttikentällä:



Tulokset pitää ilmoittaa täällä kommenttikentällä heti ottelun jälkeen. Mikko "Skobe" Kauppinen vastaa tilastojen päivittämisestä.
 


Luettu: 4779 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

Tube
05.12.2014
21:47
  Soukan Biljardikerhon kasvatit nappasivat kolmoisvoiton, hyvä SBK :)
Tomip
05.12.2014
14:36
  Tomi - Jeppe 9 - 2
Tomi 1ap.
JB
04.12.2014
05:03
  Pelaattekos työ Jepster & Tomi sen pronssin vielä jossain välissä?
JB
30.11.2014
21:22
  Hieno finaaliottelu pojat ja hyvä selostus! Onnea Tubelle mestaruuden uusimisesta.
Jooel
30.11.2014
18:26
  Onnea tubelle!
Skobe
30.11.2014
17:37
  Hienoa puolustava mestari!!
Tomip
30.11.2014
16:58
  Hienoa Tube! Kun homma toimii niin pallojen koolla ei oo väliä.
Tube
30.11.2014
16:22
  Finaaliselostus:

1.erä
Cappe voittaa teikkauksen ja aloittaa pari palloa pussiin. 4 ohi, josta Tube tyhjentää pöydän 0-1

2.erä
Tube pallo aloituksesta, mutta 1 jää vaikeaksi. Hetki seiftailua ykkösellä puolin toisin, kunnes Tubelle jää paikka, josta pöytä tyhjäksi 0-2

3.erä
Cappe lyö kakkosen ylikeskelle, mutta oma ui vallin kautta samaan pussiin. Tube tekee käsipallosta partin ja siirtyy jo 0-3 johtoon.

4.erä
Tube aloittaa tyhjän, josta Cappe tekee tyhjennyksen ja kaventaa 1-3

5.erä
Cappe tekee ykkösellä maskin, johon Tube ei osu. Cappe tekee käsipallosta partin, 2-3.

6.erä
Tube 2 palloa aloituksesta, mutta 2 jää vaikeaksi. Tube yrittää two-way shottia, eli vaikeata kakkosta kulmaan ja samalla seiftiä toiseen päähän. Kakkonen ohi, mutta jää maskiin, oma kuitenkin tökkää nelosen pussiin, joten maski koituukin omaan nilkkaan. Osuma, mutta jää pallot auki, josta Cappe tasoittaa 3-3

7.erä
Cappe tekee aloituksesta pallon ja jää aika mukavan näköinen pöytä. Päälleveto neloselta vitoselle osuu matkalla seiskaan ja jää pitkä pilli vitonen, josta vaikea päästä kutosen niskaan. Puolittainen seifti kutosella, jota Tube yrittää taittaa ohuena kulmaan. Pallo jää pussin suulle ja Capella helpohko paikka. Oma kuitenkin menee keskelle päällevedossa, joten Tube kentälle käsipallolla. 7-8 päälleveto ihan yöhön, ja vaihtoehtona on vaikea ohut leikkaus suoraan kulmaan tai vaikeahko ylikulmaan. Tube valitsee jälkimmäisen ja napauttaa kasin pussiin ja maksimina ysin päällä. 3-4

8.erä
Tube on tekemässä hienoa ja vaikeaa aloitusparttia, mutta 8-9 päälleveto jää vajaaksi. Tube käy kaivamassa jatkopalan ja kurkottaa vaikean ysin pitkään ylikulmaan. AP ja 3-5

9.erä
Pari palloa aloituksesta, mutta maski. Pushout, josta Cappe koittaa. Pallo jää Tubelle alle, Tube tekee 3 ja 4, mutta lyö helpohkon vitosen väärin ja Cappe rankaisee partilla. 4-5

10.erä
Tubelta tyhjä aloitus, mutta 1 jää maskiin. Cappe tekee pushoutin. Tubelle aukeaa paikka, josta varma pöydän tyhjennys ja 4-6 johtoon.

11.erä
Capelta tyhjä aloitus, mutta jää vaikea pöytä. Tube kaivaa pallo kerrallaan tietään kohti parttia, mutta seiska jää luukkuun, josta Capella helppo työ kaventaa 5-6

12.erä
Tubelta tyhjä aloitus. Cappe lyö hienon pitkän ykkösen kulmaan, mutta 2 menee sitten ohi ja oma keskelle. Tubella käsipallo, mutta 2-3 päälleveto jää vähän vajaaksi ja Tube joutuu lyömään vaikean 4-8 kyydin päästäkseen jatkamaan. Se onnistuu ja loput pallotkin löytävät tiensä pussin pohjalle. 5-7.

13.erä
C aloituksesta 8 pussiin, mutta maski, josta pushout. Tube koittaa seiftata, mutta epäonnistuu hieman. Sen jälkeen vuorotelleen puolittaisia seiftejä, kunnes Capelle jää 1 auki. Siitä 1,2 ja 3 pussiin, mutta nelosen päälleveto jää vajaaksi, joten Cappe tekee seiftin. Tube osuu, mutta jää avoin pöytä. Cappe lyö vitoselta kutoselle pitkäksi ja joutuu lyömään pitkää vallin lähellä olevaa kutosta, oma lähes kulmahaageissa. Kutonen osuu matkalla valliin, mutta pocket speed pelastaa. 7 pussiin ja vuorostaan ysin päälleveto jää vajaaksi. Vaikean leikkuun ysi kuitenkin koppaan ja kavennus 6-7

14.erä
Tube saa 2 palloa aloituksesta, mutta jää todella vaikea kolmonen, joka on aloituspään päätyvallissa ja Tube toisessa päässä pöytää 90 asteen leikkuulla. Hieno pussitus, mutta päälleveto on tyyppiä toivotaan-toivotaan. Ohut linkkunelonen keskelle, mutta oma hipaisee seiskaa ja jää sen taakse maskiin. Hypäri esiin ja vaikea lähihyppy (pallot n.sentin päässä toisistaan) Hyppy onnistuu ja vaikea leikkuukin on täydellinen. Vitonen lipuu kohti kulmapussia, mutta oma pomppaa vallista yli pöydän. Cappe tekee käsipallosta partin 7-7

15.erä
C 1,6 j 7 aloituksesta, mutta 2 jää auki. Cappe tekee seiftin, johon Tube osuu hyppykepillä. Capelle jää vaikeahko 2-9 kyyti alle, mutta valitsee kuitenkin seiftin. Tube osuu, mutta pöytä jää avoimeksi. Cappe jää vitoselle pilliksi ja kasi on toisessa päässä pöytää. Kova alapallo, joka osuu matkalla kasiin. Osuma on kuitenkin Capen kannalta onnekas, ja kasi menee lähes pussiin, siitä partti ja ensimmäistä kertaa pelissä johtoon 8-7

16.erä
Tubelta tyhjä aloitus ja Capelle vaikea pitkä ykkönen, jonka jälkeen olisi helppo pöytä. 1 ohi, ja Tube tyhjentää lavetin -> 8-8

17.erä (kontra)
C aloituksesta 1 pussiin ja mukavan näköinen pöytä. Päälleveto seiskalle jää vajaaksi ja Cappe koittaa pitkän harkinnan jälkeen 7-9 kyytiä. Kyyti ohi, mutta pallot jää vaikeasti. Tubella vaihtoehtona pommittaa 7 ylikeskelle tai seiftata. Seiftiyritys onnistuu puolittain. Ei maskia, mutta vaikea pakkohyökkäys paikka. Cappe lyö ylikulmaan ohi, ja Tubelle jää helpohko paikka tyhjentää pöytä. 8-9 päälleveto jää hieman vajaaksi, joten Tube joutuu kaivamaan ensimmäistä kertaa koko pelissä restin esiin. Huonosta restipelistään tunnettu Tubekaan ei onnistu söhläämään enää ysiä ohi, vaan tekee ratkaisupallon kulmaan. 8-9
Tube
30.11.2014
15:50
  Finaali: Cappe-Tube 8-9 (Tube 1 ap)
Tube
28.11.2014
22:25
  Finaali näillä näkymin sunnuntaina klo 14.00, ilmoitellaan jos tulee muutoksia.
Jeps
27.11.2014
22:44
  Elättelen toiveita että jollain ilveellä olisin mukana sunnuntaina kisoissa mut katotaan jos en oo...
Tomip
25.11.2014
23:41
  Pelattasko meki jespe su samoihin aikoihin?
Tube
25.11.2014
20:14
  Tube ja Cappe pelaa finaalin sunnuntaina. Aika sovitaan lähempänä, mutta aloitellaan joskus 13-16 välillä.
cappe
25.11.2014
17:54
  cappe-tomi 9-3 cappe 4 ap
Cappe
24.11.2014
14:58
  Tomi-cappe ti 17.00
Tube
23.11.2014
20:08
  Tube-Jeppe 9-6
Ei aloituspartteja, mutta ihan tasokas peli muutamia loppupallojen jännitysohilyöntejä lukuunottamatta. Tube pääsi alussa 3-0, 5-1 ja 6-2 johtoon hyvällä pelillä, paremmalla pelionnella ja Jepen viimeistelyvirheiden ansiosta. Tässä vaiheessa tuurit ja viimeistelyvirheet kääntyivät ja Jeppe nousi 6-5 ja 7-6 iholle, kunnes päälleveto kasilta ysille päätyi keskipussiin. 8-6 tilanteessa Tube löi ohuen kasin syvälle reikään ja Jeppe joutui koittamaan pitkää alapalloa. Alsa jäi vajaaksi ja ysi hieman ikävälle leikkuulle. Ysi meni ohi ja päätyi sivuvalliin keski ja kulmapussin puoliväliin. Tubelle jäi helpohko ysi, joka kuitenkin maisteli molempia haageja ennen putoamistaan.
Tube
23.11.2014
13:03
  Tube ja Jeppe pelaa tänään n.klo 19 alkaen.
JB
20.11.2014
11:06
  Poolmestaruus 2014
1-4 Jesse Särkisilta 13p (14p alku) 7v 49-17 3ap RG väh. 6p
1-4 Casper Matikainen 11p (12p alku) 6v 47-26 6ap RG väh. 6p
1-4 Tuomas Komi 9p (11p alku) 4v 44-30 5ap RG väh. 6p
1-4 Tomi Piiparinen 9p (9p alku) 4v 41-33 3ap RG väh. 6p
-----------------------------------------------
5. Henri Kaksonen 7p (10p alku) 5v 40-30 RG 5p
6. Mikko Kauppinen 5p (8p alku) 3v 33-33 2ap RG 5p
7. Pasi Kilpivaara 5p (9p alku) 4v 35-37 1ap RG 4p
8. Jukka Kontio 1p (4p alku) 1v 26-46 1ap RG 4p
9. Joni Ahola 5p 2v 22-33 1ap RG 3p
10. Tor Janzon 4p 1v 17-34 RG 3p
11. Pauli Peräinen 3p 1v 19-32 RG 2p
12. Altti Helläkoski 1p 0v 13-35 RG 2p

RG-pisteet huomioitu RG-listalla tähän mennessä. TOP4:lle on merkattu jokaiselle 6 lisäpistettä jonka saa sijaluku 4. ja edellä mainitut tilastot myös (paitsi rahat). RG-listaa päivitän sitä mukaan eteenpäin miten pelit etenee.
Tomip
19.11.2014
14:59
  En oo tulossa su.
Cappe
19.11.2014
14:01
  Miten ois su ?
Tomip
19.11.2014
12:52
  Mulle käy tän viikon lauantai. Oon näillä näkymin koko illan klubilla. Pelataanko cappe la? Ens viikonloppu ei käy.
Cappe
19.11.2014
01:03
  Hyvä ideä vetää kaikki samaan aikaan ois hyvä!
Tube
19.11.2014
00:16
  Kaikki loput pelit pelataan 9 voittoon.
Tube
19.11.2014
00:15
  Jepen kanssa alustavasti puhuttiin tän viikon sunnuntai-illasta, mutta minulle sopii myös seuraavana viikonloppuna. (pe 17.30 alkaen, la & su 11-18 välillä) Arki-illat on minulle huonoja, ainakaan kahdelle peräkkäiselle pelille.
JB
19.11.2014
00:05
  Poolmestaruus Semifinaalit:
Casper Matikainen - Tomi Piiparinen
Jesse Särkisilta - Tuomas Komi

Marraskuun loppuun mennessä pitäisi olla loppupelit semit, pronssi ja finaali pelattuna. Hienoa jos saatte sovittua yhteisen päivän kaikille otteluille niin viritellään vaikka striimit etukäteen.
Tube
18.11.2014
18:08
  Tomi-Kontsa 7-3 (Tomi 1 ap)
Jatkosarja pelattu.
Tomip
17.11.2014
13:49
  Pelataan kai tiistaina. Kontsan pitäis tänään ilmottaa et monelta sille sopii.
Tube
17.11.2014
12:20
  Pelaako Tomi ja Kontsa pelinsä??
Tube
17.11.2014
12:18
  Suora 8-cup kaavio on älytön ratkaisu ainakin 12 pelaajalla. Alkulohkot menettävät silloin merkityksensä lähes kokonaan.

Tällä kertaa nuo piste-erot olivat melko selkeitä, mutta toisaalta esim. Kontsa voitti alkulohkossa vain yhden pelin viidestä, joten kuuluisiko silloin enää ollakaan mahdollisuutta mestaruuteen? Alkulohkot olisivat voineet olla myös paljon tasaisempia, jolloin jatkolohkon idea nykymuodossaan olisi ollut toimivampi.

Tuleviin mestaruusturnauksiin on monia hyviä vaihtoehtoja:
a) 8-cup tuplaeliminaationa loppuun asti
b) jatkolohkoon lähtöpisteet 0,1,2,3 eli alkulohkon voittaja saa 3 pistettä lähtöön ja pelataan muten tämän vuoden tapaan
c) lohkovoittajat suoraan semeihin, lohkoneloset karsii ensin ristiin lohkokolmosten kanssa ja sen pelin voittajat lohkokakkosten kanssa pääsystä semeihin, kuten karassa tänä vuonna.
Jeps
17.11.2014
10:11
  Mun mielestä tää välilohko on tosi hyvä idea, mutta jotenkin sitä pitää säätää ettei tule sellasta tilannetta että joku pääsee jatkoon mut silti ei oo mahdollista selvitä semeihin. Jos nyt saaduista pisteistä olis esim saanutkin mukaan välilohkoon vain 50%... ?
Heggins
16.11.2014
15:12
  Olisiko ensi vuonna perinteisempi cup-kaavio alkulohkojen jälkeen viime vuoden tapaan?
:)
Heggins
16.11.2014
14:57
  Heka - Kontsa 7-2, Kontsalle 1 ap
cappe
14.11.2014
17:15
  cappe-pasi 7-5 cappe 1 ap
Tube
13.11.2014
23:52
  Osanotot Kontsalle, kelpaa kyllä selitykseksi pelien luovutukselle ilman sanktioita, jos sopivaa peliaikaa ei tämän vuoksi löydy. Maanantain ja tiistain saatte varapäiväksi tarvittaessa, jos sunnunta-ilta ei natsaa.

Semifinaaleita ja loppupelejä tuskin kuitenkaan pelataan heti alkuviikosta.

Lohkon tilannehan on se, että jos Tomi saa Kontsalta edes pisteen, on Tomi varmasti lohkokakkonen. Jos Tomi ei saa pistettäkään, on Heka/Kontsa pelin voittajalla mahdollisuus ohittaa Tomi. Heka tarvitsee tällöin 3 pisteen voiton, Kontsalle riittää 2 pisteen voittokin.

Tämä siis sillä oletuksella, että jatkolohkoissa keskinäinen ottelu ratkaisee ensisijaisesti pisteiden ollessa tasan. Näin itse näkisin, vaikka tuolla uutisen tekstissä on puhuttu vaan alkusarjan jatkoonmenojärjestyksestä. Sama kaava ei mielestäni ihan suoranaisesti istu jatkolohkoihin.
Kontsa
13.11.2014
21:44
  Kiitoksia! Joo katsellaan, jos ehditään pelata. Zemppiä ja hyviä osumia kisoihin!
Heggins
13.11.2014
21:31
  Osanottoni.
Palataan vaikka viikonloppuna.
Ollaan Tomin kanssa molemmat kisoissa.
Kontsa
13.11.2014
21:13
  On ollut surua perheessä ja tulen perjantai iltana kotiin pohjoisesta, joten voin pelata pelini lauantaina tai sunnuntaina. Jos ei teille Tomi ja Heka sovi ko. ajankohta, niin luovutan pelini!
Tube
13.11.2014
17:13
  Vahvistakaa tekstarilla Kontsalta..
Tomip
13.11.2014
17:10
  Kontsa!
Heggins
13.11.2014
16:30
  Kontsa, tulen klubille huomenna klo 16-17 aikoihin.
pasi
13.11.2014
16:25
  Cappe-Pasi huomenna pe klo 16.
pasi
13.11.2014
16:22
  Cappe. Sopiiko peli huomenna iltapäivällä 16 jälkeen ?
Tomip
13.11.2014
12:28
  Sopiiko sulle Kontsa pe 13.00?
Tube
13.11.2014
08:45
  Pasi ja Cappe, milloin pelaatte?
Heggins
11.11.2014
22:25
  Kontsa, jos sopii niin molemmat pelit perjantaina iltapäivällä/illalla.
Tube
11.11.2014
15:10
  Cappe- Tube 7-5 (Cappe 1 ap)
(1-0,1-1,1-2,1-3,2-3,2-4,3-4(ap),4-4,5-4,6-4,6-5,7-5)
Tomip
11.11.2014
14:43
  Kontsa pe vois olla hyvä. Katotaa aikaa tarkemmin lähempänä.
Tomip
11.11.2014
14:42
  Kontsa pe vois olla hyvä. Katotaa aikaa tarkemmin lähempänä.
Tomip
11.11.2014
12:33
  Tomi - Jeppe 4 - 7
Jeppe 1 ap.
Tube
11.11.2014
11:20
  No niin, koittakaas nyt jokainen saada pelipäivät lyötyä lukkoon. Vasta 3/8 peliä pelattu jatkolohkoista.

Tube ja Cappe pelaakin jo tänään klo 13.
Kontsa
10.11.2014
22:56
  Tomi ja Heka, to - su käy pelit 12 - 20
Tube
10.11.2014
17:36
  Skobe - Tube 2-7
Mikko vei 2 ekaa erää ja Tube loput. Ei aloituspartteja, eikä muutakaan leijuttavaa.
Heggins
09.11.2014
22:15
  Kontsa, yritän järjestää pe iltapäivälle aikaa.
Jeps
09.11.2014
20:12
  Ke en kerkee ennen kisoja mut tiistaina käy melkeen millon vaan.
Tomip
09.11.2014
20:03
  Käviskö sulle jeppe tiistaina tai ke ennen kisoja?
Jeps
09.11.2014
19:37
  Heka - Jeps 2-7
Jeppe 1 ap
Jeps
09.11.2014
17:06
  Heka-Jeppe tänään klo 18.

Piiparinen, mulle käy huomenna esim iltapäivällä tai klo 18.
Tai sit tiistaina sovittavissa ja to käy alkuillasta.
Heggins
09.11.2014
11:13
  Kontsa/Jeppe, tänään viiden kuuden aikaan?
Tomip
09.11.2014
11:09
  Kontsa ja Jeppe. Heittäkääs jotain päiviä millon pääsette pelaa?
Cappe
06.11.2014
21:19
  Pe ilta vois olla hyvä!
Tube
06.11.2014
20:05
  Sopikaa jatkolohkopelinne pikaisesti, koska yhteisten aikojen löytyminen voi olla hankalaa. Ei kannata jättää viime tippaan.

Cappe, sopiiko ens viikolla pe-ilta tai su - päivä/ilta
Skobe
04.11.2014
18:04
  Skobe - Pasi 7-1 (Skobe 1 ap)
Tomip
04.11.2014
11:34
  Ootko Kontsa tulossa lauantaina pelailee? Mulle sopii myös to aamu-päivällä.
Skobe
03.11.2014
18:52
  Pasi (tai Tube), sopiiko huomenna tiistaina klo.16.00? Tube palaan muihin aikoihin myöhemmin.
Tube
03.11.2014
17:37
  Cappe ja Skobe,
Tubella tämä viikko aika täynnä ja viikonloppu reissussa. Ensi viikolla sopii seuraavat ajat:
ma 10.11 klo 18 jälkeen
to 13.11 klo 18 jälkeen
pe 14.11 klo 17.30 jälkeen
la 15.11 klo 12-17 välillä
su 16.11 klo 12-18 välillä

Cappe on tuona viikonloppuna joukkue-SM kisoissa. Saa nähdä paljon tulee osallistujia, että meneekö ne päivässä läpi. Sen jälkeen sunnuntaina sopisi minulle oikein hyvin vaikka molemmat pelit. Nuo muut ajat sopii myös, mutta viikonloppuna mieluiten.
Kontsa
03.11.2014
15:03
  Heka minulle sopisi vko46 ma tai to ilta klo 17:30 lähtien tai pe ihan mihin aikaan vaan.
JB
03.11.2014
13:50
  Heggins, sopinee mun puolesta
Heggins
03.11.2014
10:58
  Kysymys, saanko pelata työkiireideni takia molemmat jatkolohkoni pelit viikolla 46, mikäli saamme ne vastustajieni kanssa sovittua ensi viikolle?
JB
03.11.2014
10:29
  Jatkolohkot

C-Lohko
Casper Matikainen 7p
Tuomas Komi 5p
Pasi Kilpivaara 4p
Mikko Kauppinen 2p

Ottelut:
Cappe - Tube
Cappe - Pasi
Skobe - Tube
Skobe - Pasi

D-Lohko
Jesse Särkisilta 8p
Tomi Piiparinen 5p
Henri Kaksonen 4p
Jukka Kontio 1p

Ottelut:
Jeppe - Tomi
Jeppe - Heka
Kontsa - Tomi
Kontsa - Heka

Pisteet alkulohkojen tapaisesti ja semifinaaleihin molempien lohkojen kaksi parasta pelaajaa.
Tomip
02.11.2014
16:27
  Tomi - Altti 7 - 2
JB
29.10.2014
17:33
  C-lohko:
Cappe 7p
Tube 5p
Pasi 4p
Tomi 5p / Skobe 2p (riippuu Tomin ja Altin pelin lopputuloksesta)

D-Lohko:
Jeppe 8p
Heka 4p
Tomi 5p / Skobe 2p (riippuu Tomin ja Altin pelin lopputuloksesta)
Kontsa 1p

Tulevaisuudessa tehdään varmaankin semmoinen muutos samassa tilanteessa, että jatkolohkosta menee jatkoon semifinaaliin pelkästään lohkovoittajat. Kakkoset ja kolmoset pelaisivat vastakkain vielä ristiin toisesta semipaikasta. Tähän muutokseen ei ole tällä kertaa tarvetta jollei mukana olevat pelaajat tätä erikseen kaikki halua.


Muokannut: Joni Ahola, 29.10.2014 05:33:13
JB
29.10.2014
16:48
  Joni - Skobe 2-7
(0-1,0-2,0-3,0-4,1-4,2-4,2-5,2-6,2-7)
ei aloituspartteja.
Onnilletut Skobe jatkopaikasta.
.
Tube
28.10.2014
23:41
  B-lohko siis paketissa.
Jatkoon menivät:
1. Jeppe 14p (8 pistettä mukaan jatkolohkoon)
2. Tube 11p (5p)
3. Pasi 9p (4p)
4. Kontsa 4p (1p)
Tor
28.10.2014
21:39
  No ei jäänyt jälkipolville kertomista tästä pelistä.
Kontsa
28.10.2014
19:53
  Kontsa - Tor 7-4
Pelin kulkua kuvaa hyvin Kontsan lopetus: 8 kulmaan ei, mutta kaks keskelle ja lops, täydellisesti 9 päälle ja pardöö!
JB
27.10.2014
13:00
  Joni vs. Skobe
kuuma taistelu keskiviikkona alk. 15:30
PaPe
26.10.2014
15:31
  Kontsa - Pauli 4 - 7
Tube
24.10.2014
14:26
  Tor - Tube 1-7 (Tube 3 ap)
Cappe
21.10.2014
17:33
  Cappe-tomi 7-3 cappe 1 ap
JB
21.10.2014
15:46
  Joni - Cappe 4-7
(1-0,1-1,2-1,3-1,3-2,3-3,3-4,3-5,4-5,4-6,4-7)
Aloitukset ei toiminut, joko tyhjiä tai maskeja lähes kaikki, Cappe voitti kyytiysit 2-1 ja myös ysiohilyönnit 2-0 joiden seurauksena JB sai pojon himaan.

Jeps
19.10.2014
18:25
  Pasi - Jeppe 1-7
Ei alotuspartteja
Tube
17.10.2014
16:23
  Pasi - Tube 7-5 (ei ap)
(1-0,1-1,1-2,2-2,3-2,4-2,4-3,4-4,5-4,6-4,6-5,7-5)
Heggins
15.10.2014
23:37
  Heka - Skobe 7-5
Heggins
15.10.2014
16:27
  Heka - Cappe 7-5, Cappe 1 ap
JB
14.10.2014
17:00
  Altti - Joni 6-7
(ei aloituspartteja)
Jeps
10.10.2014
17:24
  Pauli - Jeppe 1-7
Ei aloituspartteja. Breikki toimi molemmilla tosi oudosti ja pallot ei levinny vaikka oli kiree pakka. Lisää puuroa. ;)
Heggins
09.10.2014
19:17
  Pasi - Pauli 7-2
Heggins
09.10.2014
19:10
  Heka - Altti 7-2, Heka 1 ap
Tomip
09.10.2014
18:02
  Tomi - Heka 7 - 3
Skobe
07.10.2014
20:48
  Tomi P - Skobe 7-4 (Tomi 1 ap)
Tube
06.10.2014
21:34
  Tube - Pauli P. 7-3 (ei ap)
Skobe
06.10.2014
17:28
  Skobe - Altti 7-2 (Skobe 1 ap)
Kontsa
05.10.2014
19:25
  Kontsa - Pasi 4-7
Pasi 1 ap.
Jeps
05.10.2014
18:13
  Kontsa - Jeppe 3-7
Altti
03.10.2014
16:08
  Altti - Cappe 1-7
Cappe 1 ap.

löin kahdeksassa åpelissä yhteensä 15 kertaa, joista 13 kertaa avointa palloa. Pussiin teinn yhteensä 3 palloa pelitilanteessa, en lyönyt voittopframessa yhtään palloa pussiin, vaan Cappe luovutti jätettyään ohuen ysin reikään-

Tästä on hyvä parantaa peliä!
pasi
03.10.2014
15:33
  Pasi-Tor 7-5 Eipä jäänyt jälkipolville hehkutettavaa pelin tasosta.
JB
01.10.2014
16:44
  Joni - Heka 2-7
(0-1, 0-2, 1-2, 2-2, 2-3, 2-4, 2-5, 2-6, 2-7)
Ei aloituspartteja, mutta Hekalle kiitos palautuksesta maan pinnalle :)
.
Tube
30.09.2014
22:17
  Hah, hyvä Tor. Kannattaa kokeilla kuitenkin samaa taktiikkaa jatkossakin, kyllä se vielä alkaa toimimaan.

Tube - Kontsa 7-3
(1-0,1-1,2-1,3-1,4-1,5-1,5-2,5-3,6-3,7-3)
Ei aloituspartteja.
Tor
30.09.2014
16:59
  Yritin jäätävällä Tuben taktiikalla antaa Jepelle ensin 5 eteen, mut en päässytkään suosta mihinkään prkl :)
Jeps
30.09.2014
14:34
  Tor-Jeppe 0-7
Ei alotuspartteja
JB
30.09.2014
10:44
  Joni - Tomi 7-6
(0-1, 0-2, 1-2, 2-2, 2-3, 2-4, 3-4, 3-5, 4-5, 5-5, 5-6, 6-6, 7-6) Molemmille 1x AP.
Jeps
29.09.2014
19:35
  Tube-Jeppe 6-7
Jeppe johti jo 0-5, mutta Tube nousi suosta vielä 5-6 johtoon. Jeppe kuitenkin nousi vielä voittoon. Hyvää peliä molemmilta. Tubella 2 x ap ja Jepellä 1 ap
Cappe
29.09.2014
17:59
  Cappe-skobe 7-1 capelle 1 ap
PaPe
26.09.2014
12:18
  Peräinen - Janzon 6 - 7

Molemmat oli niin kovassa iskussa, että meni kontraan asti.