Uutiset
Luotu: 28.08.2012 23:16:14 / Tuomas Komi
Muokattu: 29.08.2012 07:47:39 / Tuomas Komi

Tuomas Komi puhtaalla kaisan viikkokisojen voittoon


14 pelaajaa saatiin mukaan elokuun viimeiseen viikkokisaan. Muutamia vakiokasvoja oli estynyt saapumasta (mm. JJ, Timppa, Pete), mutta vajetta paikkaamassa olikin tuttuja kasvoja pitkän tauon jälkeen. Pekka Kolari ja Reiska Voutilainen ajelivat mukaan Forssasta asti ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja Matti Kärnällekin kilpailu oli vasta toinen tämän vuoden puolella. Ahkerasti pyriskisoissa käyvälle Ari Saarisellekin tämä oli ensimmäinen kaisan viikkokisa kuluvan vuoden aikana.

Kärnä ja Kolari olivatkin molemmat hyvällä pelipäällä. Ensimmäisellä kierroksella Myrkky antoi piikin rg-kolmoselle Kontsalle 60-35 ja Pekka kiusasi rg-johtopaikasta taistelevaa Alttia 60-42 voitollaan.

Toisella kierroksella nähtiin kovia suorituksia. Myrkky naputteli Kolaria vastaan hienon 6 kaisan pötkön, joista kahteen ensimmäiseen tuli vielä nakitkin, joten sarjalle kertyi mittaa mukavat 47 pistettä ja vahva kiinnitys 59€ palkintoon pisimmästä sarjasta. Myrkky johti peliä jo 53-0, kunnes Pekka sai kaunisteltua tulosta muutamalla pisteellä, peli kuitenkin Myrkylle selkeästi 60-10. Samaan aikaan viereisellä pöydällä Tube aloitti Reiskaa vastaan ja naputteli 7 minuutissa kuudella lyöntivuorolla taululle murskalukemat, kun Reiskan ainoaksi pussitukseksi jäi oma valkoinen, eli -2.

Kolmannelle kierrokselle, eli cup-vaiheeseen jatkoi 8 pelaajaa, joista puolet (Jukka Harju, Matti Kärnä, Simo Larinen ja Tuomas Komi) olivat puhtaalla. Haku osuikin niin, että puhtaalla olijat joutuivat keskenään vastakkain.

Myrkky jatkoi hienoja otteitaan kaatamalla Jukan 60-25 ja Tube aloitti samalla pöydällä pelin Simoa vastaan. Tube teki aloituksesta 30 pistettä ja oli täydellisesti keskikaisan päällä pienellä leikkuulla. Aloituspartti ja pisin pötkö mielessään hän koitti kaisaa hiljaa keskelle, jotta nakkipunainen jäisi alle seuraavaksi. Lyönti onnistui muuten täydellisesti, mutta kaisa muljahti molempien haagien kautta jääden pöydälle. Simo ei kuitenkaan noussut enää tuosta, vaan Tube otti toiset kuivat putkeen tuloksella 60-2. Teuvo Träff pelasi myös hienosti Ari Saarista vastaan ja otti toisen voittonsa kilpailussa. Rg-taulukon ylivoimainen kärkikaksikko Tuomo ja Altti väänsivät trilleriottelua, joka päättyi lopulta Tuomon voittoon 60-55. Kolarin Pekka puolestaan taisteli voiton Winhasta rankkareilla 60-58.

Semifinaaleihin muodostui peliparit Pekka Kolari - Tuomo Träff ja Tuomas Komi- Matti Kärnä.
Tuomon ja Pekan peli alkoi Pekan tehdessä aloituksesta 12 pistettä. Tuomolta jäi seuraavaksi kaisa tuppeen, ja Pekka kuittasi 18 pisteen sarjalla ja siirtyy 5 min jälkeen jo 30-0 johtoon. Pekka jatkaa tarkkoja otteita Tuomon tuskailllessa ja peli on jo 47-0, kunnes Tuomo saa ensimmäiset 5 pistettänsä. Sen jälkeen peli hieman jäätyy ja lopulta Pekka voittaa n.35min jälkeen Tuomon tylyin 60-4 lukemin.

Toisessa semissä Myrkky ja Tube pelaavat tarkkaa ja varovaista peliä, kun molemmat tietää toisen vaarallisuuden aiempien pelien perusteella. Puolen tunnin jälkeen Myrkky johtaa 32-39, kunnes Tube saa tehtyä kolme kaunista raakaa palloa ja siirtyy 47-39 johtoon. Myrkky ei kuitenkaan luovuta, vaan rankaisee Tuben rohkeasta hyökkäyksestä 12 pisteellä, mutta parttikaisa menee kuitenkin ohi. Tube hiipii lopulta ohi tiukalla 60-54 voitolla ja finaaliin.

Finaalissa siis pisimmän matkan takaa (yli 100km) kisoihin tullut Pekka Kolari ja kilometrin päässä klubilta asuva Tuomas Komi.
Finaali alkaa varovaisesti, Pekka käyttää paikkansa tarkemmin ja siirtyy 0-19 johtoon, Tuben lyöntien tullessa jatkuvasti syvältä haageista pihalle. Peli on aikamoista jutustelua, kun Pekka toimii pelissä selostajana riippumatta siitä onko lyöntivuoro kesken :) Puolen tunnin jälkeen tilanne on 17-34, jolloin Tube saa tällättyä krossikaisan pesään ja tilanteeksi 29-34. 8 minuuttia ennen peliajan täyttymistä Pekka johtaa 36-46 ja Tubelle jää taas krossin paikka. Kaisa tippuu vasta toisesta vallista pussiin ja Pekka tällää sen jälkeen sen kulmaan ja tilanteeksi jo 39-52. Juuri ennen kellon piippausta Tubelta hieno ohut punainen kulmaan ja kolmesta vallista haettu nakki toisessa päässä olevaan kaisaan 48-52. Kaksi viimeistä lyöntivuoroa alkaa, Tube koittaa pitkää punaista vallin ja pallon kautta kulmaan, mutta ei mene ja Pekalle jää punainen alle. Pekka tekee sen punaisen nakilla ja siirtyy 48-58 johtoon. Viimeisillä lyöntivuoroilla molemmilla todella hyvä paikka katkaista peli, mutta kumpikaan ei siinä onnistu, joten siirrytään rankkareille. Pekka voittaa teikkauksen, mutta kaisa menee aika selkeästi ohi. Tube käyttää tilaisuutensa heti ja tällää ekalla yrityksellä kaisan kulmaan ja keskelle ja voittaa niukasti 60-58.


Myrkylle siis syyskauden viikkokisojen ensimmäinen yli 40 pisteen sarja, eli siitä 59€ taskuun! Tube siirtyy voittonsa ansiosta Kontsan ohi rankingin kolmannelle sijalle ja samalla vahvistaa asemiaan syyspotin voittotaistelussa. Tuomo ja Altti jatkaa tiukkaa taisteluaan rankingin voitosta, tällä viikolla Tuomo sai yhden pisteen lisää etumatkaa.



Luettu: 2009 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

JB
30.08.2012
12:56
  Rankinglista päivitetty myös. Tube pelasi muuten 29 pisteen arvoisesti elokuun neljässä kilpailussa eli yli 7 pisteen keskiarvolla kaikki kisat. Luonnollisesti kuukauden pelaaja ennen RG:n kärkikaksikkoa.

Ensi viikolla Altilla on muuten mahdollisuus sivuta kaikkien aikojen pisintä osallistumisputkea - 113.
Wj
29.08.2012
09:39
  Oli muuten hyvä että jäin katsomaan sen finaaliin