Uutiset
Luotu: 25.11.2014 23:03:49 / Tuomas Komi
Muokattu: 26.11.2014 01:15:27 / Joni Ahola

Simpelle kauden ensimmäinen viikkokisavoitto!


Kaisan viikkokisat

Tänään saatiin 16 vakiokävijää mukaan. Mona oli lähellä piikittää Tubea heti avaupelissä, kun Mona löi 46-53 johtotilanteessa valkoisen keskelle ja kaisan nakki meni muutaman sentin päästä ohi. Lopulta päädyttiin rankkareille 58-55 tilanteessa ja Tube teki toiselle ratkaisevan kaisan kulmaan. Harppa piikitti  hurjassa iskussa olevaa Cappea, tehden hienon partin. Ensin pallosta keskelle ja perään kaunis puni kulmaan. Simo painoi Tuomoa vastaan 30 pisteen sarjan, mutta jäi kuitenkin 38 pisteeseen Tuomon tehdessä partin.

Kahden kierroksen jälkeen Pena, Vesku ja Mona lähetettiin kotimatkalle voitoitta, puhtaalla olivat puolestaan Rankingin kärkikolmikko Altti, Tuomo ja Tube. Neljännelle kierrokselle jatkoi 7 pelaajaa, tosin Capelle peli oli vasta kolmas, hänen jäätyä takahaulle kolmannella kierroksella. Cappe painelikin ensin puhtaalla olleen Altin kotimatkalle selkein 60-14 lukemin. Tuomo puolestaan pysäytti Harpan lennon 60-43. Tube ehti tiputtaa sunnuntaina pelattavan Poolmestaruus-turnauksen finaalivastustajansa Capen varsin selkein lukemin 60-17. Simo ja Kalle sen sijaan veivasivat rauhallisemmin ja kun kellossa oli 10 min aikaa, peli oli 28-30 Simolle. Simo vei pelin nimiinsä juuri ennen rankkareita lukemin 38-60.

Viidennelle kierrokselle jatkoi siis kolme pelaajaa, Tuomo ja Tube puhtaalla pelillä ja Simo piikillä. Simo ja Tuomo olivat pelanneet jo alkukierroksilla vastakkain, joten Simo haki Tuomon yli Tuben ja Tuomo eteni suoraan finaaliin. Semifinaalissa Tube tuskaili pelinsä kanssa, ja Simolla puolestaan onnistui kaikki. Pikavauhdilla edettiin tilanteeseen 6-57, kunnes Tube pääsi tälläämään käsipallosta kaisan krossin molemmilla punaisen nakeilla. Jatkokaisa kuitenkin ravisti kulmasta pihalle ja Simolle jäi punainen teolle partin arvoisesti. Simon kepistä irtosi ekassa pelissä nahka ja hän pelasi kisat loppuun varakepillään. Näytti olevan ihan hyvä päätös.

Finaalissa Simo jatkoi samaa tykitystä ja siirtyi 10 minuutissa 0-35 johtoon. Tässä vaiheessa Simollakin alkoi pallot tunttaamaan ja Tuomo nousi puolen tunnin pelin jälkeen tasoihin 49-49. Peliaikaa oli enää 3 minuuttia jäljellä, kun Simo niittasi parttipallon pussiin 51-55 johtotilanteessa. Simolle kauden ensimmäinen viikkokisavoitto, hyvä Simpe! Kisat päättyivät tällä kertaa jo pari minuuttia ennen yhtätöista.

Riittävää pötköä ei tänäänkään nähty, joten sarjapotissa on ensi viikolla pohjilla jo 63€.



Luettu: 2016 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

JB
27.11.2014
12:44
  Rankinglistat päivitetty. Kaksi viikkokilpailua jäljellä ja molemmista 1,5x rankingpisteet vielä jaossa.
Jeps
27.11.2014
00:10
  Simpeeeee!
JJ
26.11.2014
12:57
  Hyvä Simo!
Tor
26.11.2014
08:28
  Hyvä Simo! Poolmestaruus häämöttää Cap..ei kun Tub...???
Altti
25.11.2014
23:31
  Hienoa Simpe!