Uutiset
Luotu: 02.08.2015 02:07:48 / Joni Ahola
Muokattu: 02.08.2015 02:18:06 / Joni Ahola

Viikonloppuna Cappe ja Tube menestyivät hienosti muiden jäsenien riehaillessa


EM-kilpailuista kahdella EM-pronssilla Eurotourin Itävallan osakilpailuun matkannut Casper Matikainen jatkoi loistavia otteitaan. Sankt Johann im Pongaussa pelattu Eurotour piti sisällään peräti 234 pelaajaa. Suomen pelaajista parhaiten menestyi Petri Makkonen ollen viiden, mutta myös Cappe pelasi mahtavan turnauksen ollen 32 cupissa mukana. Cappe putosi kisojen finalistille, toiselle nuorelle Saksan Joshua Fillerille.

EBK niitti mainetta myös kotimaan biljardikentillä heti kauden avauksessa, kun Pyramidin MM-karsinnat pelattiin Kotkassa kesäriehapäivänä 1.8. Tuomas Komi oli ylitse muiden voittamalla kaikki pelinsä ja lunasti itselleen MM-karsinta voiton myötä paikan Nevkskajan MM-kilpailuihin Lappeenrantaan 22.-25.10.2015. Yhdeksän jo tähän mennessä paikkansa saavuttaneen joukosta EBK:lla on kaksi MM-edustajaa jo kilpailuissa, Jarno Ahola (Nevskajan SM-voittaja 2011) ja nyt myös Tuomas Komi (Nevskaja MM-karsinta 1. voittaja)



Luettu: 561 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

tuomo
03.08.2015
06:12
  hyvä pojat
HG
02.08.2015
18:41
  Hienoa!
Altti
02.08.2015
07:46
  Tube kävi Kotkassa noutamassa "omansa". onnittelut!
Capelle myös, hieno suoritus kovassa seurassa. Pienestä kiinni.