Uutiset
Luotu: 28.10.2015 22:38:11 / Mikko Kauppinen
Muokattu: 28.10.2015 22:39:50 / Mikko Kauppinen

Piiparisen hurja syysvire sai jatkoa


Poolrankingin syyspotin viimeinen mittelö käytiin kahdeksan pelaajan kesken ja jaossa oli 1,5 kertaiset rg-pisteet. Syyspotin kolme parasta olivat jo tosin käytännössä varmistaneet pääsynsä hillopurkille, mutta se ei totisia taistoja lannistanut. Voittaneiden puolelta jatkoon pyyhälsivät Casper Matikainen sekä Mikko Kauppinen. Piikkipuolelta jatkoon tiensä selvittivät Miio Ronkonen ja Tomi Piiparinen.

Viime viikkoiseen tapaan Tomi Piiparinen oli jälleen vedossa. Casper Matikainen kaatui Tomin käsittelyssä selkein lukemin 4-1. Molemmille pelureille merkkautettiin aapelit mieheen. Toisessa semifinaalissa Mikko Kauppinen voitti jo toistamiseen saman illan aikana Miio Ronkosen, tällä kertaa puhtaasti 4-0.

Finaalissa Mikko ”Skobe” Kauppinen sai niin ikään toistamiseen vastaansa Tomi Piiparisen. Herrojen illan ensimmäinen kohtaaminen päättyi Skoben voittoon, mutta järisyttävällä finaalin voittoprosentilla pelaava Tomi Piiparinen ei antanut yllättää itseään kahdesti saman illan aikana. Tomi vei vaiherikkaiden vaiheiden jälkeen pelin, jossa vuoroja vaihdeltiin ja lyötiin vaihtelevalla onnistumistarkkuudella vaihtelevasti säkityksiä vaihteleviin säkkeihin.

Ensi viikolla kisat jatkuvat normaaliin tapaan ja loppukaudesta taistellaan vielä kokonaisrankingin sijoituksista.



Luettu: 478 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

Capppe
28.10.2015
23:49
  5 ap
JB
28.10.2015
23:03
  Rankinglistat päivitetty (viimeinkin). Pahoitteluni viikon viiveestä...

Syyspotti ratkesi myös, 168€ potti menee seuraavasti: 1. Cappe (50%), 2. Tomi (30%), 3. Skobe (20%).

Kaudesta jäljellä vielä 6 viikkokilpailua ja poolmestaruus pisteet. Kaksi viimeistä viikkokilpailua ovat myös 1,5x pisteillä (niin kuin syyskauden viimeinenkin).