Uutiset
Luotu: 02.02.2016 21:44:15 / Panu Pekkala
Muokattu: 02.02.2016 22:51:37 / Panu Pekkala

Jarno Ahola kaisan viikkokisojen voittoon


Kaisan viikkokisoissa nähtiin tällä viikolla tusinan verran pellaajia. Puhtaalla cuppiin tiensä taittoi ainoastaan Jarno Ahola, joka eteni myös takaportin kautta finaaliin. Toisesta finaalipaikasta mittelivät Joni Ahola ja Hannu Vanhanen. Pelissä nähtiin melko huikea loppunäytös, sillä Joni iski hienon 45 sarjan turvin itsensä jo 41-58 johtoon, mutta Winha ei antanut periksi, vaan iski nätisti kaisan ylikeskeen punin nakilla ja siirtyi 59-58 johtoon ja lopulta voittoon.
Finaali ei kauaa tällä kertaa kestänyt (9 min.). Merkinnät taulussa olivat tekojärjestyksessä seuraavat: Jarno 26, Winha 6, Winha 15, Jarno 41, Jarno 60.
Erityismaininnan ansaitsee ottelu Jarno Ahola vs. Casper Matikainen, jossa nähtiin melkoista ilotulitusta Jarpin paukautettua aloituksesta 52 pötkön ja johon Cappe vastasi hetken päästä 32 pötköllä.





Luettu: 640 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

JB
04.02.2016
23:25
  Rankinglistat päivitetty.
Altti
03.02.2016
13:16
  Winha se jatkaa hienoja suorituksia.
Ja Jarppi nyt on Jarpp, normisuoritus.
PW
03.02.2016
13:03
  Otan os... eikun nostan hattua!
Wj
03.02.2016
12:39
  Ei kykene pystymään kun on tärkeempää tekemistä eli parisuhdeviikonloppu
Pauli W
03.02.2016
11:53
  Hyvä Panda! Et lähtis harjaamaan lauantain karakisoja? Vois ottaa parit paikallispuhelut samalla...
Tube
03.02.2016
10:38
  Hyvä Jarppi! Mullekin tilastoihin yks 30 pötkö Cappea vastaan (tuli kahdella pallolla, ilman krossia. Kaisa kulmaan punin nakilla ja kaisa keskeen kahden punin nakeilla, joista toinen meni vielä pussiin)
Tor
03.02.2016
08:07
  Tsägävoitto. Hyvä silti.