Uutiset
Luotu: 28.04.2016 23:30:00 / Joni Ahola
Muokattu: 29.04.2016 00:05:06 / Joni Ahola

Tuomas Komista uusi Pyramidimestari!


EBK:n pyramidimestaruus 2016 ratkesi tänään torstaina, kun illan suussa pelattiin sekä pronssiottelu että loppuottelu perätysten. Pronssiottelussa kohtasivat B-lohkon kärkikaksikko Pekka Verho ja Tuomo Träff. Ottelu alkoi Pekan hallinnassa hänen siirtyessä 2-0 ja 4-1 johtoon. Tuomo kuitenkin kavensi peliä ja oli lähellä viedä ottelun kontraan, mutta kahdeksannessa erässä Pekka sai puuttuvan erän itselleen kontrapallolla ja nappasi pronssia lukemin 5-3.

Pyramidimestaruusfinaali pelattiin A-lohkon kärkikaksikon välillä, kun Joni Ahola ja Tuomas Komi ottivat toisistaan mittaa. Jonilla oli alla lähes 2 vuoden mittainen tappioton putki pyramidimestaruuskilpailuissa (17 ottelua) ja Tuomas Komi puolestaan metsästi ensimmäistä pyrismestaruuttaan. Ottelussa mentiin rinta rinnan aina lukemiin 3-3 asti kummankin tehden kertaalleen seiskan sarjat Amerikanka erissä. Seitsemäs erä oli tietty kulminaatiopiste, jossa Joni pääsi Tuben hieman haparoidessa 6-1 karkuun kahdella kolmen sarjalla. Joni epäonnistui kuitenkin ratkaisevasti parttipaikoissaan ja Tube kampesi vahvasti takaa ohi ryöstäen erän 7-8 ja siirtyi erän päähän mestaruudesta. Kahdeksannessa erässä Tube iski aloituksesta neljän sarjan iskien lisää puukkoa Jonin kylkeen joka alkoi jo hieman vaipua epätoivoon. Kahdeksannesta erästä tuli kuitenkin trilleri Jonin kokoessa itseään ja nousten muutamilla hyvin harkituilla lyöntivuoroilla 0-4 ja 3-5 tilanteista 7-5 johtoon. Tube oli kuitenkin päättänyt ottaa erän ja mestaruuden itselleen ja "eye of the tigermaisesti" iski kaksi todella jäätävän vaikeaa kohdepalloa säkkiin tasoittaen pelin 7-7. Pientä jännitystä oli ilmassa, kunnes Jonilta jäi parin lyöntivuoron jälkeen Tubelle helpohko pallo kulmaan alle ja siitä Tube uudeksi pyramidimestariksi, vuosimallia 2016

EBK Pyramidimestaruus 2016 TOP4 vasemmalta: 3. Pekka Verho (80€), 1. Tuomas Komi (160€), 2. Joni Ahola (100€), 4. Tuomo Träff (40€). Pisin sarja jäi vaatimattomasti vain yhteen kasin sarjaan koko turnauksen aikana ja tämän tekivät Joni ja Jukka Kontio. Kumpaisellekin 20€ mieheen.

 

 

------------------ Pyramidimestaruus 2016 speksit ja tilastot -----------------------

Espoon pyramidimestaruus 2016 ratkaistaan tänä vuonna 14 pelaajan voimin. Varsinainen sarja pelataan kaikki kaikkia- vastaan kaavalla kahdessa eri lohkossa. Lohkoissa pelataan yksinkertainen runkosarja ja tämän jälkeen playoffit ja semifinaalit. Lajimuototona pyramidimestaruudessa pelataan Amerikankaa ja Nevskajaa sekaisin.

KAIKKI OTTELUTILASTOT

 


1x sarja kaikkia saman lohkon pelaajia vastaan
- Molemmissa lohkoissa 6 ottelua per pelaaja
- yhteensä 42 ottelua alkusarjassa (21 molemmissa lohkoissa)
Lohkojen ykköset etenevät jatkoon suoraan semifinaaleihin (SF TOP4)
Lohkojen kakkoset etenevät jatkoon suoraan pääsystä semifinaaleihin - otteluihin (playoff TOP6)
Lohkojen sijat 3-4 etenevät playoffeihin (playoff TOP8)
- playoffien ensimmäisessä vaiheessa 2 ottelua, A3 vs. B4 ja A4 vs. B3 -> voittajat playoffien toiseen vaiheeseen, hävinneet sijalla 7.-8.
- playoffien toisessa vaiheessa 2 ottelua, A3/B4 vs. B2 ja A4/B3 vs. A2 -> voittajat semifinaaleihin, hävinneet sijalla 5.-6.
- semifinaaleissa 2 ottelua, A3/B4/B2 vs. A1 ja A4/B3/A2 vs. B1 -> voittajat finaaliin, hävinneet pronssiotteluun
- pronssiottelu
- finaali
Sarjassa yhteensä 50 ottelua.
 

 

-------------------------------------------

Pyramidimestaruuden pelipykälät:
- Kaikki ottelut pelataan isolla pyramidipöydällä viiteen voittoon vuoroaloituksin
- Teikkauksen voittanut pelaaja valitsee ottelun aloittajan ja kahden ensimmäisen erän pelimuodon (Amerikanka/Nevskaja)
- Kahden erän välein on aina lajivaihto riippuen siitä kummalla lajilla on aloitettu
- Otteluiden tulokset (myös freimit) merkataan selkeästi tämän uutistiedotteen kommenttikenttään HETI ottelun päätyttyä.
- Otteluiden pelipareja suositellaan sovittavaksi tämän uutistiedotteen kommenttikentässä, koska silloin muut tietää milloin peli on sovittu pelattavan.
- Eniten kasin sarjoja tehnyt palkitaan, muistakaa merkata ylös myös ne.


Osallistumismaksu on 30e ja maksu pitää suorittaa 29.2.2016 mennessä. Maksuja ottaa vastaan Joni Ahola, Tuomas Komi ja Joni Jäntti.

Sijoitukset lohkon sisällä määräytyy seuraavasti:
- voitot
- kaikkien otteluiden freimisuhde (voitettujen ja hävittyjen erien erotus)
- pallosuhde (tehtyjen ja päästettyjen pallojen erotus)
- keskinäinen ottelu
- keskinäisten otteluiden freimit
- keskinäisten otteluiden pallot
- uusintaottelu tarvittaessa

Lohkoista jatkoon mennään seuraavasti:
- Lohkojen ykköset etenevät jatkoon suoraan semifinaaleihin
- Lohkojen kakkoset etenevät jatkoon suoraan pääsystä semifinaaleihin - otteluihin
- Lohkojen sijat 3-4 etenevät playoffeihin
- Lohkojen jälkeen sijat 9-14 määräytyvät lohkopelien mukaisesti

Aikataulullisesti pelit etenevät seuraavasti:
ti.1.3. pitää olla pelattuna vähintään 1 ottelu, enintään 3 ottelua saa olla pelattuna
ti.8.3. pitää olla pelattuna vähintään 2 ottelua, enintään 4 ottelua saa olla pelattuna
ti.15.3. pitää olla pelattuna vähintään 3 ottelua, enintään 5 ottelua saa olla pelattuna
ti.22.3. pitää olla pelattuna vähintään 4 ottelua
ti.5.4. pitää olla kaikki alkulohkon ottelut pelattuna
ti.12.4. pitää olla playoffin ensimmäinen vaihe pelattuna
ti.19.4. pitää olla playoffin toinen vaihe pelattuna
ti.26.4. pitää olla semifinaalit pelattuna
ti.3.5. pitää olla pronssiottelu ja finaali pelattuna

Palkintojenjako (100% = 420e):
1. 160e
2. 100e
3. 80e
4. 40e
Eniten kasin sarjoja: 40e

Viime vuoden (2015) kisat: http://www.espoonbiljardikerho.com/Uutiset_full.php?id=515


LOHKO A:
Panu Pekkala (nolla-50-3602167)
Tuomas Komi (nolla-41-4323669)
Mika Koljonen (nolla-40-7652469)
Joni Ahola (nolla-40-7563627)
Kenneth Solja (nolla-40-5294096)
Jukka Kontio (nolla-50-5565583)
Jäntti Joni (nolla-40-3505252)

LOHKO B:
Tuomo Träff (nolla-40-4109618)
Pekka Verho (nolla-40-7076638)
Pauli Wigelius (nolla-40-0186332)
Juhani Lampi (nolla-44-9418421)
Figueroa Paul (nolla-44-9900271)
Fredriksson Tommi
(nolla-40-5548934)
Kalliomäki Pentti (nolla-40-0412553)

 

Sääntömuistutus:

Aloituksessa pitää tulla pakassa olevista palloista yhteensä kolme valliosumaa (lyöntipalloa ei lasketa). Keskiviivan ylitys on myös yksi valliosuma ja yksi pallo voi tehdä useamman valliosuman.

Virhesääntö:
Mikäli kolmen vallin/viivan ylitys aloituksessa ei toteudu, se on virhe ja vastustaja voi
a) tehdä uuden pakan, ottaa yhden pallon pakasta pois ja laittaa virheen tehnyt vastustaja aloittamaan uudelleen.
b) tehdä uuden pakan, ottaa yhden pallon pakasta pois ja aloittaa itse.
c) jatkaa siitä mihin pallot jäivät, ottaa pallo itselleen ja jatkaa itse
d) jatkaa siitä mihin pallot jäivät, ottaa pallo itselleen ja laittaa virheen tehnyt vastustaja jatkamaan
e) ottaa käsipallon (vain Nevskajassa)



Luettu: 3304 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

HG
30.04.2016
17:00
  Parhaat onnittelut mestarille!
Jooel
29.04.2016
10:22
  Camooon tube!
Skobe
29.04.2016
09:05
  Hyvä Tiikerinsilmä!
Kentsu
29.04.2016
08:57
  Onnittelut koko nelikolle
Fredi
29.04.2016
08:26
  Onnittelut kaikille, erityisesti mestarille! Tasaista vääntöä vaikuttaa olleen molemmissa matseissa.
Puustis
29.04.2016
07:37
  Onnittelut mitalisteille!
Tor
29.04.2016
07:01
  Onnittelut kaikille!
JB
28.04.2016
22:56
  Finaali:
Joni - Tube 3-5
N 5-8
N 8-3
A 8-5 (Joni seiskan sarja)
A 3-8 (Tube seiskan sarja)
N 8-6
N 0-8
A 7-8 (Joni johti jo 6-1)
A 7-8
Tuomas Komista uusi Pyramidimestari!
JB
28.04.2016
22:54
  Pronssiottelu
Pecca - Tuomo 5-3
N 8-6
N 8-3
A 4-8
A 8-3
N 8-6
N 4-8
A 3-8
A 8-7
Pecca Pronssia!
JB
25.04.2016
21:31
  Finaali Joni-Tube to.28.4. klo 20:00 tai heti kun pronssiottelu päättyy.
Pecca
25.04.2016
16:51
  Ronssimittelö Tuomo-Pecca to 28.4. klo 18
JB
21.04.2016
11:08
  Pronssiottelussa: Tuomo vs. Pecca
Loppuottelussa: Joni vs. Tube

Ollaan vähän vajaa viikko alkuperäistä aikataulua edellä joten tässä on hyvää aikaa pelata nämä.
JB
21.04.2016
11:05
  Pecca - Joni 1-5
N 0-8 (erä kesti 3min, Joni teki kuuden sarjan partin)
N 8-6 (erä kesti n. 35min, lukuisia käsipallovirheitä, mm. Pecca löi 4 kertaa käsipallon väärin ja Jonikin kertaalleen)
A 3-8 (pitkä alkutaistelu nylppäyksineen Jonin napsiessa sieltä täältä pallon enemmän kuin Pekkaa)
A 0-8 (Jonille jäi 0-3 tilanteessa Pekan ohilyönnistä pallot unelmasti alle ja siitä 5 sarjalla poikki)
N 1-8 (Joni teki Pekan tyhjästä kuuden sarjan ja parin seuraavan lyöntivuoron jälkeen poikki)
N 1-8 (Joni iski kuuden sarjan loppuun 1-2 tilanteesta, viimeiset kolme erää kesti vähemmän aikaa yhteensä kuin toinen erä)
Tube
17.04.2016
15:35
  Tube-Tuomo 5-3
N 6-8
N 6-8
A 8-0
A 8-3
N 2-8
N 8-5
A 8-3
A 8-5

Tuomo aloitti Nevskajat vahvasti, hienoja pitkiä luikkia, mutta vastaavasti monta käsipalloa ohi. Tube kuittasi parissa nopeassa Amerikanka-erässä tasoihin, toisessa niistä oli aloitusparttikin alla, mutta helppo ohilyönti viiden pallon jälkeen, kun oli varmaan 4 palloa eri pussien suilla. Viidennessä erässä Tuomo teki yhteensä kolme tuuripalloa, ensin aloitus pesään ja neljän sarja, sitten molemmille pari palloa. 2-6 tilanteessa Tuomo löi ainoata pelissä ollutta palloa kulmaan, ohi ja 2 vallia keskelle. Seuraavassa ihan samanlainen pallo ohi, mutta tällä kertaa oma 2 vallia keskelle. Tässä vaiheessa tuuripallot oli 1-6 Tuomolle, mutta myös käsipallojen ohilyönnit 0-5 Tuomolle. Tube vei loput erät hyvällä kohdepallopelillä, eikä tuuripalloja enää uponnut kummallakaan.
Pecca
16.04.2016
22:39
  Pecca-Panu 5-3
N8-2
N8-1
A7-8
A8-6
N3-8
N7-8
A8-6
A8-6
Ei suorituksia....minkään moisia
Panu
14.04.2016
17:23
  Paul - Panu 2-5
N 8-6
N 0-8
A 3-8
A 8-3
N 1-8
N 3-8
A 0-8

Panulle 5 sarja viidenteen Nevskaja-erään. Ei muuta kommentoitavaa.
Tube
12.04.2016
22:13
  Kontsa - Tube 1-5
N 2-8
N 8-6
A 6-8
A 4-8
N 5-8
N 5-8
Ei kummempia erikoissuorituksia.
Kontsa
11.04.2016
20:15
  Fredi - Kontsa 3-5
A 8-4
A 8-0
N 3-8
N 2-8
A 6-8
A 8-7
N 5-8
N 4-8
Kaksi ensimmäistä framee Fredi ei lyönyt ohi mistään, hienoa peliä! 6. peli Amerinka oli hienoa lypsyä, Fredi ekaks 4 paljon lypsy, Kontsa vastasi 6 pallon lypsyllä mennen 7-4 johtoon palloissa, mutta Fredi kuittaus jäätävästi framen 8-7. Kahdessa viimeisessä kokemus vei voiton! P.S. Fredi vei munkkipallot 5-0 =)
JB
05.04.2016
16:48
  Mixa joutui äkillisten työkiireiden vuoksi luovuttamaan Kontsalle ottelunsa (ei olisi ehtinyt pelaamaan koko viikkona) joten Kontsalle tuosta luovutusvoitto. Kaikki lohkopelit on siis pelattu ja Playoffit alkavat. Ensimmäinen vaihe pelataan 6.-12.4.2016 välisenä aikana ja peliparit ovat

A3 Panu Pekkala vs. B4 Paul Figueroa
B3 Tommi Fredriksson vs. A4 Jukka Kontio

Samalla pelisysteemillä pelataan myös Playoffit viiteen voittoon ja voittajat jatkoon. Laittakaa pelit sopien hyvissä ajoin.
pECCA
11.04.2016
21:27
  Tuomo-Pecca 5-4

N 8-0

N 7-8

A 8-7

A 3-8

N 8-0

N 8-1

A 7-8

A 6-8

N 8-5



Tiukkaa vääntöä koko rahan edestä..paljon helppoja huteja molemmilla...Tuomolla seitsemännessä erässä hieno 6 pötkö heti alkuun, mutta vielä 7-3 tilanteesta pecca kiilasi ohi. Onnea tuomolle semipaikasta...Go Tuomo!!

Muokannut: Joni Ahola, 11.04.2016 09:27:05
PF
11.04.2016
21:27
  Pena - Paul F. 3-5

N 7-8

N 8-7

A 5-8

A 8-4

N 3-8

N 3-8

A 8-4

A 7-8

Muokannut: Joni Ahola, 11.04.2016 09:27:43
PaulF
01.04.2016
17:33
  Paul F. - Juhani 5-0
N 8-2
N 8-4
A 8-6
A 8-3
N 8-5
JB
31.03.2016
20:02
  Joni - Kontsa 5-1
A 8-5
A 8-5 (2 lv, Kontsa tyhjä, Joni4, Kontsa5, Joni4)
N 5-8
N 8-5
A 8-6 (Jonilla 0-4 tilanteessa 7 sarja)
A 8-3
Zägät Jonille 2-1
Panu
30.03.2016
19:11
  Kentsu - Panu 1-5
N 8-5
N 1-8
A 5-8
A 5-8
N 1-8
N 6-8
Fredi
30.03.2016
16:33
  Tuomo - Fredi 5-1
N 8-5
N 8-4
A 8-6
A 8-7
N 2-8
N 8-4

Ei kommentoitavaa...
Pecca
28.03.2016
17:23
  Pecca-Jussi 5-1
N 6-8
N 8-4
A 8-5
A 8-1
N 8-0
N 8-4

Jussi pelasi alkuun hienosti ja sai muutamat todella upeat ja vaikeat luikat koteloon, mutta alkoi pelin edetessä puhti loppumaan hieman.
Mixa
27.03.2016
20:36
  Panu-Mixa 5-3
N 2-8
N 7-8
A 8-3
A 8-1
N 4-8
N 8-5
A 8-6
A 8-3
Paul F.
26.03.2016
18:42
  Tuomo - Paul 5-2
N 7-8
N 8-5
A 8-1
A 8-4
N 7-8
N 8-4
A 8-3
Pecca
23.03.2016
17:40
  Pecca-Pena 5-1
N8-4
N6-8
A8-3
A8-6
N8-4
N8-5
Tuuripalloja melko tasapuolisesti molemmille, ei muita uutisoitavia.
JJ
21.03.2016
20:05
  Kentsu - JJ 3-5
N 8-6
N 3-8
A 7-8
A 8-6
N 4-8
N 6-8
A 8-2
A 5-8

Tasasta peliä, ei kummempia kohokohtia pelissä. Kummallakin pisin "sarja" taisi olla neljä
Fredi
21.03.2016
15:47
  Jussi - Fredi 4-5
A 1-8
A 5-8
N 8-6
N 4-8
A 8-4
A 8-7
N 3-8
N 8-7 (Fredi johti 1-7)
A 7-8

Jännä peli, kontraerän kontrapallo ratkaisi.
Mixa
20.03.2016
13:56
  Mixa-Kentsu 5-1
N 8-1
N 8-4
A 6-8
A 8-6
N 8-7
N 8-5
JJ
19.03.2016
12:25
  Mixa - JJ 2-5
N 2-8
N 8-3
A 8-5
A 7-8
N 3-8
N 2-8
A 4-8

Ei mainittavampia tapahtumia pelissä. Kummaltakin yksi pallo-pois-pöydältä virhe
Fredi
18.03.2016
18:18
  Pauli - Fredi 0-5
A 4-8
A 3-8
N 3-8
N 0-8
A 6-8

Ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa.
JB
18.03.2016
13:50
  Tube-Joni 2-5
A 8-2
A 7-8
N 1-8
N 4-8
A 6-8
A 8-2
N 7-8

Ei mainittavaa paitsi ehkä viimeisessä erässä Jonilta ufo omasäkäpallo alussa jonka siivittämänä Joni johti erää 0-6. Tube sai 2 ja myöhemmin nousi 2-6 tilanteesta viiden sarjalla 7-6 johtoon jonka jälkeen seiftailtiin ja allekirjoittanut teki kohdepallon toisella säkällä keskelle epäonnistuneessa luikkalyönnissä ja sattui vielä oma pilliksi toisen kohdepallon päälle. Siitä poks.

Ja pakko kertoa vielä pienestä vahinkojallituksesta. Tube oli tehnyt viimeisessä sarjassa kolme palloa pussiin ja viimeisin oli oma. JB sanoi, että nyt taitaa enää yksi riittää Tuben hieman empien ja kun Tube oli napannut neljännen (hyvän alla olevan) pallon pois pöydältä niin huomattiin, että pelitilanne olikin vasta 6-6 ja vain yksi pallo enää teolla. JB tarjoitui Tubelle tilaisuutta vielä vaihtaa nostamaansa palloa hyvityksenä, mutta Tupsu antoi olla, painoi käsipallon sisään ja seiftasi. Ei ihan käynyt oikeus viimeisessä erässä :)
JJ
17.03.2016
18:34
  Panu - JJ 5 - 0

N 8-2

N 8-7

A 8-2

A 8-7

N 8-4



Panu pelasi hyvän pelin, joskaan käsipallot eivät oikeen uponnut. Panu löi koko pelin aikana kuusi käsipalloa ohi.



Panu ryösti toisen ja neljännen erän hienosti. JJ johti eriä hiuksen hienosti, mutta ei saanut paikoista huolimatta parttipalloa pussiin ja Panu kaivoi itsensä takaa tasoihin ja ohi

Muokannut: Joni Jäntti, 17.03.2016 06:34:57
Pauli W
15.03.2016
15:50
  Jussi-Pauli 2-5
A 4-8
A 2-8
N 3-8
N 8-3
A 6-8
A 8-7
N 5-8
3 tuntia 15 minuuttia.
Pena
14.03.2016
20:46
  Pena-Tuomo
N 3-8
N 5-8
A 7-8
A 7-8
N 7-8
Tasasta vääntöä Tuomo oli tarkempi suorista pussituksista, Pena johti viimeisessä reikissä 7-1 Tuomo sieltä nousi voittoon, Penalla oli paikkoja, mutta suorat pussitukset eivät onnistuneet.
Pecca
14.03.2016
20:13
  Pecca-PauliW 5-2
N 8-2
N 8-6
A 8-5
A 7-8
N 8-4
N 6-8
A 8-4
Eipä juuri kerrottavaa...Neljän pötkö taisi olla suurin molemmilla, Pecca sai kolmannessa eräsä 1-5 takaa kirittyä maalin ensimmäisenä.
Viimeisessä erässä pecca johti 7-0 kun Pauli tuuttasi 4 pallon sarjan ja viideskään ei kaukana ollut, mutta ei riittänyt erävoittoon aivan.
Pauli W
11.03.2016
17:03
  Tuomo - Pauli 5 - 0
N 8-2
N 8-3
A 8-6
A 8-6
N 8-4
Kesti 90 min. Tuomo löi koko pelissä 3 luikkaa ohi. Tuomo oli virtuoosi. Paulille 1 makea 4 sarja.
Panu
10.03.2016
22:28
  Panu-Kontsa 5-3
N 6-8
N 8-6
A 8-6
A 8-1
N 8-6
N 6-8
A 7-8
A 8-3

Ekoissa erissä Panulla luikka kulki, mutta käsipallot tuottivat ongelmia.
Neljännessä erässä Panu teki kuuden sarjan, mutta seitsemäs ja parttipallo ohi.
Viidennessä erässä Kontsa teki kuuden sarjan, mutta Panu pääsi ryöstämään erän neljän sarjan (luikka-kohde-luikka-kohde) sekä lopussa tulleen tsägä luikan säestyksellä.
Kuudennessa ja seitsemännessä erässä Panulla oli jo useampi ottelupallo, mutta Kontsan hermot pitivät paremmin.
Molemmille vielä yhdet viiden sarjat, en vaan enään muista mihin erään :)
JB
10.03.2016
17:50
  Kentsu - JB 1-5
N 5-8
N 0-8
A 3-8
A 2-8
N 8-5
N 1-8
- Kentsu veti erikoisen luikan avauserässä. Oma pakan kolmannesta rivistä keskelle sivuvalliin ja päätyvallin kautta takas pakkaan ja kimposi jotenkin siitä suoraan takaisin yritettyyn kulmaan.
- Joni kuittaa tämän toisessa erässä lyömällä kaksi säkä lyöntiä peräkkäin samaan pussiin ja päälle kuuden sarja.
- Amerikankaerät menee nopeasti n. 10min läpi.
- Viidennessä erässä Kentsu tekee upean neljän pallon sarjan (luikka-kohde-luikka-kohde) toisella lyöntivuorolla ja saa vietyä erän.
- Kuudennessa erässä Jonille kuuden pallon partti
Pecca
07.03.2016
20:55
  PaulF - Pecca 1-5
N 8-3
N 4-8
A 4-8
A 4-8
N 7-8
N 5-8

Ei sankarisuorituksia, paitsi Paulin upea ryöstö oli enemmän kuin lähellä 5. erässä jossa 2-6 takaa Paul tuli 7-7 tasoihin ja tovi saatiin kontrapalloa lyödä ennenkuin Pecca sai liruluikan hiivitettyä keskelle....Todella hienosti Paul pelasi kaikissa erissä ja helpolla ei tullut yksikään erä
Kontsa
06.03.2016
16:34
  JJ - Kontsa 1-5
N 7-8
N 6-8
A 8-7
A 7-8
N 1-8
N 4-8
Neljä ensimmäistä oli tosi tiukkaa vääntöä, olisi voinut päättyä kumman tahansa voittoon. 4. amerinca oli jo menossa JJ:lle mutta Kontsa ryösti sen 7-4 takaa-ajo asemista.
Tube
03.03.2016
15:07
  Tube - Mixa 5-0
A 8-1
A 8-1
N 8-7
N 8-2
A 8-2
Tube pelasi jo hieman aikataulua edellä viidennen pelinsä, että saatiin Mixallekin toinen peli pelatuksi. Tubelle pari 5 pallon sarjaa ja Mixalle hieno 4 sarja kolmannessa erässä (luikka-kohde-luikka-kohde) Parttipallo kuitenkin ohi ja 7-7 tilanteessa lyötiinkin sitten useamman kerran ennen parttia.
Tube
02.03.2016
18:57
  Tube-Panu 5-1
N 8-5
N 8-5
A 8-5
A 8-3
N 7-8
N 8-0
Tubelle muutama 5 sarja ja Panulta nätti ryöstöpartti viidennessä erässä 4-7 takaa voittoon.
Pena
01.03.2016
16:59
  Pena-Jussi 5-2
N 8-2
N 8-1
A 3-8
A 8-2
N 5-8
N 8-7
A 8-3
PaulF
29.02.2016
20:16
  PaulF - PaulW 5-2
A 8-6
A 2-8
N 8-0
N 8-6
A 4-8
A 8-5
N 8-0
JB
29.02.2016
15:09
  Mixa - Joni 0-5
N 5-8
N 0-8
A 1-8
A 6-8
N 4-8
Joni lopetti ottelun viimeisen erän 8 sarjalla. Muuten ei mainittavia urotekoja.
JB
28.02.2016
22:28
  Joni - JJ 5-1
N 8-0
N 8-1
A 1-8
A 8-1
N 8-4
N 8-3
Pisin sarja oli Jonilla 5 ja JJ:llä 4. Ei mainittavia sankaritekoja jos ei Jonin neljää zägäpalloa lasketa...
Fredi
28.02.2016
17:51
  Korjaus Pena - Fredi 2-5.
Fredi
28.02.2016
16:34
  Pena - Fredi 5-2
N 8-5
N 5-8 (Fredi sai helpohkon 6 pötkön Penan epäonnisesta seiftistä)
A 5-8
A 4-8
N 8-3
N 6-8
A 3-8
Pena löi huikealla prosentilla yli keskelle.
Pauli
27.02.2016
15:21
  Pena pauli 5 - 3
N 8-4
N 7-8 (pena johti jo 7-1)
A 8-4
A 8-1
N 7-8
N 8-7
A 6-8
A 8-1
Pauli ei saanut kahteen ekaan nevskajaan yhtäkään luikkaa sisään. Tsori tuloksen viivästyminen.
Fredi
26.02.2016
22:03
  Tommi - PaulF 5-2
A 5-8
A 8-6
N 2-8
N 8-6
A 8-6
A 8-7
N 8-4

Paul teki todella hienoja luikkia, kararutiini näkyy.
Kontsa
25.02.2016
21:11
  Kontsa - Kentsu 5-2
A 7-8
A 8-5
N 8-1
N 8-3
A 3-8
A 8-3 (6 sarjalla poikki)
N 8-3
Kentsulta hyvää kohdepallo pussitusta läpi pelin, Luikat ei lähtenyt.
Tube
25.02.2016
18:25
  Tube - Kentsu 5-0
N 8-4
N 8-3
A 8-4 (Tube 7 sarja ja ohi)
A 8-4
N 8-2
Tube
25.02.2016
17:22
  Tube - Kontsa 5-2
N 8-2 (Tube 7 sarja ja helppo ohi)
N 8-4
A 8-6
A 0-8 (Kontsa 8 sarja)
N 4-8
N 8-1
A 8-5
tuomo
24.02.2016
19:54
  tuomo-juhani 5-1
N 8-4
N 7-8
A 8-4
A 8-1
A 8-4
N 8-1
Pecca
22.02.2016
20:54
  Pecca-Fredi 5-3
A8-7
A8-3
N8-7
N4-8
A8-0
A4-8
N4-8
N8-2

tiukkoja vääntöjä useat...peccalla kävi loppumetreillä parempi tuuri...Hienoja palloja Fredi teki...Pitkiä kohdepalloja että heilahti...
Tube
21.02.2016
17:05
  Tube-JJ 5-3
A 4-8
A 1-8
N 8-3
N 8-3
A 8-2
A 4-8
N 8-5
N 8-4
Tubella kesti hetki herätä eilisen juhlimisen jäljiltä. Ei mitään kummempia suorituksia kummaltakaan.
JB
17.02.2016
14:22
  Panu - Joni 0-5
N 1-8
N 5-8
A 2-8
A 3-8
N 1-8
Peli kesti n. 65 minuuttia. Lähes poikkeuksetta jokaisessa erässä Joni pääsi rokottamaan helpoista paikoista Panun pienten virheiden päätteeksi. Jonilla ottelussa 2x viiden sarja, ei muita mainittavia erikoissuorituksia.
JB
17.02.2016
00:26
  Puhelimella on nopein tapa varmistaa haluamansa peliparin tilanne. Siksi numerot näkyvillä. Sopikaa pelit hyvissä ajoin ennen takarajaa ja ilmoittakaa peliajankohta tähän uutiskenttään.

Lopputulos ilmoitetaan myös seuraavan esimerkin mukaisesti kertoen erät ja lajit ja pieni raportti:
Mestari-Paisti 5-2 (N8-0, N8-6, A5-8, A8-0, N8-7, N7-8, A8-3)
- Mestari teki avauserään aloituspartin, Paisti nousi upeasti kuudennessa erässä 7-1 takaa-ajosta 7-8 voittoon, kolmannessa erässä Mestari löi upeasti kolmen pallon kyydillä kohdepallon yli keskelle ja oman kulmaan, ottelu kesti 93minuuttia.

Jotain tämäntapaista raporttia mukava saada otteluista historian kirjoihin ja tarkat tulokset heti lähtöön niin ei tarvitse perästä kysellä.

Ensimmäisten pelien pelaamiseen on tarkoituskella varattu pari viikkoa aikaa, koska nyt on myös Pyramidi RG-kisat tulossa. Perustahdilla sarja on ohi jo toukokuun alussa. Aloitetaan kuitenkin reippaasti nyt heti helmikuun aikana kaikki pelaamaan, koska Pyramidin divisioonasarja alkaa myös maaliskuussa.

Jos ongelmia peliajankohtien kanssa niin ottakaa yhteys ETUKÄTEEN allekirjoittaneeseen tai ilmoitelkaa täällä kommenttikentissä hyvissä ajoin. Sovituista peliajankohdista pitää pitää kiinni. Jos tulee jo sovitun peliajankohdan kanssa ongelmia, pitää niistä ilmoittaa etukäteen hyvissä ajoin vastustajalle, muuten räpsähtää luovutusvoittoja.