Uutiset
Luotu: 23.10.2016 23:24:27 / Joni Ahola
Muokattu: 25.10.2016 17:08:24 / Tuomas Komi

EBK menestynyt loistavasti viikonloppuna - Maailmanmestaruus, DST voitto ja SM-mitalia


Kuka muukaan, kuin itse Biljardin MacGyver Mika "The Hammer" Stark löysi jotain mitä ei ollut vielä urallaan voittanut, eli Kaisan Maailmanmestaruuden jonka hän pokkasi itselleen tänään Sokos Hotel Presidentissä, Helsingissä. Viime MM-kisojen neljäs sija muuttui kertaheitolla kultaiseksi suoritukseksi, kun hän voitti MM-finaalissa Oulun Akseli Matikkalan lukemin 60-31. Mika selvitti tiensä finaaliin dramaattisessa semifinaalissa, jossa pronssille jäänyt Jyri Rautiainen oli pudottaa Mikan finaalista rankkareilla ulos loppumetreillä. Helppo keskikaisapartti meni Rautiaisella rankkareissa ohi ja Mika iski tästä välittömästi. MM-kilpailut olivat menestys ja EBK:n panos oli valtava muutenkin läpi turnauksen.

MM-kilpailun pääjärjestäjä, Tuomas Komi ja MM-kisojen 8. sija järjestyspaineiden ohella!
Kilpailunjohtajana toimi, Joni Ahola
Kilpailun vedosta vastasi, Matti Kärnä
Kilpailun tekninen toteutus, Joni Jäntti
Kilpailun ylituomari, Risto Ahola
Kilpailun päätuomari, Jouni Kelokaski
Kilpailun finaalituomarit, Altti Helläkoski, Jouni Kelokaski ja Panu Pekkala
Kilpailun valaistus, Simo Larinen
Kilpailun markkinointimateriaali, Pekka Verho
Kilpailun yövahti, Santeri Saarinen
... siis kerrassaan upeasti meni, Hyvä EBK!

---------------------

Ja tämän lisäksi EBK niittää mainetta muuallakin maailmalla samaan aikaan, kun mm. EBK:n Casper "Cappe" Matikainen kävi harjaamassa Himoksella Diamond Summer Tourin Grande Finaalin. Finaalissa Cappe kukisti Micke Strömin lukemin 7-4. Cappe pelasi peräti -2 tasoituksella.

Tätä kirjoittaessani Henry Grahn on myös tuonut EBK:lle jo varmasti yhden SM-mitalin lisää tälle vuodelle, kun MN60 senioreiden Streitti SM-kilpailujen semifinaali oli Henkalla vielä menossa.

edit: Henkka voitti lopulta SM-hopeaa! Hienoa Henkka!

edit2: Niin ja ei  unohdeta, että vielä Karassakin EBK:lle tuli pokaalisija Paul Figueroan toimesta Turun RG-kilpailuista.

 

Mahtava viikonloppu!
 



Luettu: 638 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti:
 

Kontsa
25.10.2016
19:12
  MAHTAVAN UPPEETA,Isot Onnittelut MMika! Nyt tärähti hieno kruunu upealle uralle!
Onnittelut myös Capelle, Isolle H:lle ja Tubelle loistavasta menestyksestä!
Heggins
25.10.2016
15:12
  Jäätikköö settii!
Jeps
24.10.2016
20:48
  HUH!!!
WJ
24.10.2016
17:43
  Onmpa vaikeeta. Huikeeta ÄIJJÄT!!!
Jooel
24.10.2016
17:20
  Normi viikonloppu suomen ykkösseurassa :)
Onnittelut kaikille palkituille ja myös kisojen järjestäjille! Kaisakisoissa oli puitteet viimeisen päälle ja homma toimi hienosti. Huippuduunia kaikilta :)
Cappe
24.10.2016
16:34
  Loistavaa duunia! On meillä kyllä
Jäätävä kerho
Miika
24.10.2016
15:10
  Onnittelut myös Henrylle & Paulille.
Tomi
24.10.2016
11:43
  Onnittelut kaikille onnistujille!
Skobe
24.10.2016
10:06
  Harmittaa vietävästi, kun en itsekään pääsyt kuin pikaisesti seuraamaan Kaisamittelöitä sen verran hienot puitteet Tube & co. olivat sinne istuttaneet. Semifinaalissa ja finaalissa jännitys oli paikanpäällä ainakin huipussaan. Yleisö pidätteli henkeään jokaisen lyönnin aikana ja lopuksi kuului joko pettynyt huokaus tai riemun kiljahdukset. Onnittelut Mikalle (ja minulle onnistuneesta voittajavedosta) sekä Casperille, Henrylle ja Paulille!
Fredi
24.10.2016
08:33
  Onnittelut kaikille! Kiitos erityisesti mm-kisoijen järjestäjille! Vaikka paikalle ei päässytkään niin striimejä seuraamalla pääsi aistimaan kisojen mahtavaa tunnelmaa. Hienoa EBK!
Tor
24.10.2016
07:15
  Onnittelut koko poppoolle. Seurasin myös kaisakisoja streamin kautta ja täytyy sanoa, että viihdyttävää ja saatan..jännää oli.
Pasi
24.10.2016
02:12
  Onnittelut Mikalle ja Tubelle, loistavaa ukot ! Huikeeta oli seurata Pressan pelejä netin kautta. Kamerat oli hyvin asennettu ja tilanne koko ajan selvillä, tuosta voipi ottaa muut mallia. Iso käsi myös tuotantotiimille.
Hienoa Cappe ja Henkka myös !
Miika
23.10.2016
23:46
  Onnittelut Mikalle ja Casperille. Kaisafinaali oli jännää seurattavaa.