Uutiset
Luotu: 22.08.2017 21:58:39 / Panu Pekkala
Muokattu: 07.10.2017 23:18:02 / Joni Ahola

Joni Ahola kaisan viikkokisan voittoon


Kaisan viikkokisa tahkottiin 10 pelaajan voimin. Vakio kasvojen lisäksi joukkoon mahtui myös enempi pienempien pallojen kanssa viihtyvä Mikko Paajanen sekä pitkähkön tauon kaisakisoista pitänyt Tuomo Träff.
Ensimmäisenä finaalin tiensä taittoi takaportin kautta puhtaalla pelillä Hannu "Winha" Vanhanen 60-15 voitollaan Tuomosta. Semissä iskivät yhteen Winhan tavoin myöskin vakuuttavaa peliä esittänyt isä-poika yhdistelmä, kun Aholat, Ripa ja Joni, lähtivät selvittelemään paremmuuttaan. Ripan oli tällä kertaa tyytyminen kolmanteen sijaan, kun Joni nappasi jo kolmannen finaalipaikkansa putkeen luvuin 60-31.
Finaalissa pelattiin alkuun tarkkaa peliä, pallojen ajauduttua valleihin. Kellon näyttäessä n. 20 minuuttia pelatuksi oli tilanne Jonin hyväksi 6-4. Pallot kuitenkin saatiin oululaisia lainaten pelliin ja lopulta kolmas kerta sanoi JB:n kohdalla toden, voiton irrotessa lopulta viimeisellä lyöntivuorolla luvuin 60-20.
 

 



Luettu: 248 kertaa



 
Kirjoita yllä oleva luku alla olevaan kenttään, numeroina (esim. 123)
Nimi:
Kommentti: