Historia

Vuonna 1980 perustetussa Espoon Biljardikerhossa pelattiin ensimmäiset vuosikymmenet pääosin ainoastaan Kaisabiljardia, vaikka perustamisvuosina kerholla olikin Pool (8-pallo) mukana toiminnassa. Seuran perustamisesta lähtien Kaisan viikkokisapäivä onkin pysynyt samaisena tiistaina jo 40 vuoden ajan. Vuoden 2005 paikkeilla silloisen EBK:n kotisalin Biljardi Espoon puitteet mahdollistivat myös Poolin, Pyramidin ja Snookerin mukaantulon toimintaan. Seuran siirryttyä nykyisiin klubitiloihinsa vuonna 2011, lajivalikoimaan liittyi myös haastava ja mielenkiintoinen Karabiljardi. Nyt 2020-luvulla olemme edelleen Suomen (ja koko maailman) ainoa paikka jossa pystyy pelaamaan kaikkia viittä SBIL:n alaista kilpailumuotoa. 


Seuran osoite vaihtunut moneen otteeseen

Vaikka EBK perustettiin vuonna 1980 huhtikuussa Ravintola Olariukseen, virallisesti EBK on astunut voimaan lokakuussa 1980 ja muutaman vuoden sisään EBK:sta tuli myös SBIL:n jäsenseura. Tämän jälkeen EBK:n polku on vienyt Perkkaan (1986-1991), Kuitinmäen pankkiholvin (1991-1996), Kivenlahden (Yes-Bilis 1997-2000), uudelleen Olarin (talvipuutarhan klubitila 2000-2005) kautta Matinkylään (Biljardi Espoo 2005-2011)  ennen nykyistä osoitettaan Espoon Tillinmäessä joka on tarkemmin Kiviruukin teollisuusalueella (ex-Kivenlahden teollisuusalue). EBK:n 40v juhlatapahtuman yhteydessä on samalla ollut menossa Klubin 10. vuosikerta joten ennätys jo kerholle sekin. 

Biljardi Espoo vuonna 2010 jossa järjestettiin tuolloin hulppeat 30v juhlakilpailut niihin osallistuessa ennätykselliset 112 pelaajaa.

Menestystä

EBK on saalistanut vuosikymmenten saatossa jo toista sataa SM-mitalia sekä saanut kansainvälistä menestystä mm. MM- ja EM-kilpailuissa. EBK on onnistunut nappaamaan Suomenmestaruudet jokaisesta Suomen Biljardiliiton alaisesta lajista ja monessa lajista löytyy myös Pari SM- ja Joukkue SM-kullat. Seuran edustajista kaikkien aikojen menestynein pelaaja on eittämättä Mika Stark, jonka saavutuksista löytyy mm. 6x Kaisan SM-kultaa sekä maailmanmestaruus vuodelta 2016.  Jarno Ahola (seuran oma kasvatti) on puolestaan voittanut kultaa peräti kolmessa eri lajissa, sillä hänen palkintohyllystään löytyvät niin Kaisan, Pyramidin kuin Karankin Suomenmestaruudet. Nuoremman sukupolven edustajista Casper Matikainen (Pool) ja Heikki Niva (Snooker) ovat lajinsa parhaimmistoa Suomessa ja saaneet myös kansainvälistä menestystä roppakaupalla.

Mika Starkin palkintohylly

Kunniajäsenet

EBK:lla ja klubilla on vuosikymmenen vaihtuessa yli 90 jäsentä, kaiken kaikkiaan jäsenistöön on kuulunut lähes 200 eri henkilöä 2000-luvulla ja osa heistä on edelleen jäsenenä, vaikkakaan ei aktiivisena. Viimeisimpänä puheenjohtajana vuodesta 2011 on toiminut Joni Ahola joka otti tuolloin valtavat 25 vuoden puheenjohtajauransa tehneen Simo Larisen saappaat jalkaansa. Simo Larisesta tuli EBK:n kunniapuheenjohtaja vuonna 2016 joulukuussa. Simo on myös EBK:n kunniajäsen numero 3 vuodelta 2005. Muut kunniajäsenet ovat 1. Pekka Narvanto (1986), 2. Matti Kilpeläinen (2002), 4. Risto Ahola (2009) ja 5. Tuomo Träff (2015).


Brode Bar & Billiards seuratoiminta

Brode Bar & Billiardsin seuratoiminta siirtyi 1.1.2019 EBK:lle, kun Brode ja EBK alkoivat tekemään yhteyistyötä. Siirron myötä EBK:n toiminta jatkui ennallaan Tillinmäentien klubitiloissa, mutta seuratoiminta laajeni ala-Kivenlahden Brodeen. Vuoden 2019 alusta alkaen EBK on toiminut järjestävänä seurana Brodessa järjestettävissä kilpailuissa sekä järjestänyt säännöllisiä juniorivalmennuksia Broden tiloissa. Seuratoiminnan laajentumisen myötä Broden vanhat jäsenet saivat mahdollisuuden liittyä jäseniksi Espoon Biljardikerhoon.

Broden kotisivut