EBK:n kinkkukisat ja pikkujoulut peruuntuvat tältä vuodelta

23.11.2020

Valitettavasti Espoon Biljardikerhon jo legendaariset kinkkukisat ja pikkujoulut joudutaan koronaviruspandemiasta johtuvien rajoituksien vuoksi perumaan tältä vuodelta. 

Uudenmaan tiukat yleisörajoitukset tulevalle kolmelle viikolle ei estä kerhon ja klubin normaalia toimintaa, mutta juhlalliset kinkkukisailut, yhteinen pikkujouluillallinen ja palkintogaala ei oikein istu nyt tähän hetkeen niin, että niitä kuuluu järjestää.

Kauden rankingpalkinnot jaetaan erikseen viikkokisojen päättyessä, mutta palkintogaala itsessään vuoden 2020 osalta suunnitellaan pidettäväksi myöhemmin jossain sopivassa ajankohdassa.

Kunhan koronasta / rajoituksista selvitään niin pyritään järjestämään yhteinen tapahtuma korvaamaan tämä menetetty pikkujoulu. 

Pysykää terveinä ja kaikesta huolimatta hyvää joulun odotusta ja tsemppiä vielä loppuvuoden jupinoihin.

Terveisin,
Espoon Biljardikerhon hallituksen puolesta,
Joni Ahola
Puheenjohtaja