Haastajaviikkis 12.6.2026

12.6.2026

Taas saatiin täysi tusina haastajia kisailemaan perjantai-iltaan. Kaksi tuttua vierastakin mukana - Riitta ja Marius. Pitkästä aikaa myös Sauli Kivekäs mukana -1 tasurilla.

Sauli hoiteli itsensä suoraan kolmella voitolla cup-vaiheeseen. Tosin viimeisessä taistossaan Jukka Hällströmiä vastaan Sauli joutui tiukan paikan eteen. Jukka eteni 3-1 johtoon, ja loi/sai hyviä ysipallon pussituspaikkoja useammankin, mutta lopulta peli kääntyi kuitenkin Saulille.  Toinen kolmella voitolla voittoon etenijä oli viime viikon voittaja Samuel. Pidempää reittiä kaavion länsilaidata cuppiin Marius ja Tor.

Semifinaalit sujuivat vauhdikkaasti 4-2 voitoilla Samuelille ja Saulille ja finaali käyntiin puolen kymmenen tienoilla Samuelin 1 - (-1) johtoasemasta. Ensimmäisessä erässä Sauli teki täysputsin 1-9, mutta liukkaalla kolmospöydällä putsi täydentyikin vielä kivellä ja erä Sampalle. Sitten eriä vuorotahtiin molemmille. Viimeiseksi jääneessä erässä Samppa upotti ykkösen avauksesta ja ysi lipui aloituspään kulmapussin suulle. Samppa tiputti toisen pään luukulta kakkosen ja veti kolmosen pitkällä kyydillä ysin kuppiin. Näin syntyikin illan ainut AP ja Sampalle hienosti toinen peräkkäinen voitto haastajakisoista!

Joitakin pelejä nähtävissä täältä: https://www.youtube.com/watch?v=Fcfi8rw9A1I