Kaisan Viikkokisat 23.8.2022

23.8.2022

Tämänviikkoista tiistai-iltaa kaisabiljardin merkeissä saapui viettämään 66,6% enemmän pelaajia kuin edellisviikolla eli 10 urheaa soturia. Mm. Henry Grahn saapui testaamaan kaisaväen taidon sekä myös ystävämme Yne saapui PVK:lta paikalle kisoihin. 

Ying aloitti kisat vahvasti antamalla piikin nuorelle hurjalle N.Aspille jättäen tämän puoleen parttiin Ying jatkoi myös vahvoja otteita toisessa ottelussa rikostarkastaja Kalliomäkeä vastaan ja pudotti Penan kisoista. Ikipärjääjä Tuomo joutui myös taipumaan kahdessa ottelussa häviöpisteillä 55 ja 59 Ynelle ja Pekkikselle.  Kisat eteni hassun hauskasti siten, että kahden kierroksen jälkeen viisi pelaajaa oli puhtaalla ja viisi pelaajaa putosi kahdesta pihalle.

Cup aloitettiin 4.kierrokselta ja puhtalla CUP:iin etenivät Ahola Jarno sekä Winha. Yne löysi takaportin finaalipaikkaan ja Jarno ja Pekkis taisteli pääsystä finaaliin. reilu puolen tunnin taiston jälkeen Jarno oli onnekkaampi ja eteni Ynen seuraksi finaaliin.  Finaali alkoi vähän takkuisesti molemmilla, mutta Jarno pääsi n. puolen partin päähän karkuun ja lopulta voittoon Ynen jäädessä vajaa puoleen parttiin.