Kaisan Viikkokisat ja 1,5 kertaiset pisteet.
2.12.2025

Ilmoittautumis aikaa oli kulunut n. 4minuuttia niin oli jo 4 pelaajaa ilmoittautunut tämän viikon mittelöihin. johtuuko siitä että jaossa 1,5 kertaiset pisteet kun vuorossa kauden toiseksi viimeinen viikkokilpailu. Vai johtuiko innokkuus siitä että EBK:n seuramestaruus pelataan 5.12 kaisan osalta. johtui se innokkuus mistä tahansa niin pitkästä aikaa kisoissa 10 pelaajaa ja näin ollen tullaan pelaamaan CUP systeemillä 4. kierrokselta lähtien.
Tällä kertaa ennen 4 kierrosta kotimatkalla laitettiin Risto, Winha, Jokke kahden pelin jälkeen, sekä RankkuRanta, KahimaJaska, kolmannen kierroksen päätteeksi.
Cup vaiheeseen puhtaalla ja lisäpisteen arvoisesti eteni vain Jarno, Joka pelasi semifinaalin Niken pudottanutta Tubea vastaan ja toinen semifinaali oli Panu-Joni.
Joni selvisi tästä tiukasta väännöstä voittajana rankkareiden jälkeen ja Jarno onnistui Tubea vastaan tärkeissä paikoissa ja selvitti tiensä Jonin kanssa finaaliin.
Finaalissa mentiin tasatahtia reilu pariinkymmeneen pisteeseen kunnes Jarnolla avautui paikka josta tuli 27 pistettä ja heti seuraavalla vuorolla kolme raakaa keltaista ja Jarnolle tällä kertaa voitto Jonista 60-24.