Torstain 9-pallo haastajaiset 23.1.2025

23.1.2025

Yhdeksän haastajaa saatiin toistamiseen viikon vitskoihin mukaan - kokoonpano vain hiukan erilainen kuin viime viikolla.

Tällä kertaa ensimmäisenä cuppiin raivasi tiensä viime viikon tuplaluuseri Late voitoillaan Tommista ja Santerista. Santeri kuitenkin pinnisti häviäjäpuolelta myös cuppiin, ja pääsi aloittamaan semipelinsä huomattavasti ennen Latea, heti kun Jukka L oli noussut toisena voittajapuolelta  cuppiin.

Jukan ja Santerin semifinaali eteni rintarinnan Samuelin ja Markun viimeisen häviäjäpuolen taistelun kanssa - ja lähes samassa aikataulussa. Peli alkoi -1 - 1 tilanteesta ja Santeri onnistui tekemään vaaditut kolme erää parissakymmenessä minuutissa ennen kuin Jukka ehti oikein peliin mukaankaan. Samaan aikaan toinen Latvala, Samuel, teki saman tempun Markulle voittamalla vaaditut 3 erää.

Santeri oli siis edennyt jo finaalin, kun Samuel ja Late pääsivät taistelemaan toisesta finaalipaikasta. Samuel lähti yhden erän takaa ja vei nopeasti kaksi erää. Late piristyi kuitenkin ja vei seuraavat kolme erää edeten siten finaaliin.

Santerin ja Laten välisessä finaalissa Santeri nappasi ensimmäisen erän, jonka jälkeen Laten peli lähti vasta hyvin käyntiin. Lopulta mentiin kontraan, jonka loppuvaiheessa jouduttiin vielä lyhyeen seiftitaisteluun. Late onnistui sen viemään nimiinsä. Latelle ensimmäinen kevätkauden voitto!