Torstain haastajien 9-palloilut 15.5.2025

15.5.2025

Seitsemän haastajaa saatiin taas paikalle pelailemaan ysipalloa.

Santeri ja Tommi suoraan kahdella voitolla semeihin ja Mikko ja Jani yhden tappion kärsineinä.

Ensimmäisessä semissä Tommilla oli kiire poistua jo muihin ilta-askareisiin, ja ilmeisesti hiukan senkin turvin Janille nopea voitto - vaikkakin konran kautta mentiin.

Latvaloista Samuelkin oli alkuillan paikalla, muttei kisaan ehtinyt mukaan muiden palloiluharrastusten vuoksi. Santeri ajoitti loistavasti omat pelinsä niin, että varmisti semipaikkansa juuri ennenkuin Samuel tarvitsi kyydin - ja ehti takaisin juuri kun semifinaalin toinen osapuoli Mikko oli selvillä.

Kontraan saakka mentiin tässäkin semissä, jonka sitten viimeviikoiseen tapaan Mikko käänsi edukseen edeten finaaliin toisen kerran peräkkäin.

Finaaliin lähdettiin Janin eduksi 1-0 tilanteesta ja edettiin vuorotahtia 1-1, 2-1, 2-2 . Tuossa vaiheessa hiukan draamaa, kun Mikko upotti loppuvaiheessa kaksi kertaa kiven ja Jani vielä ysiä pussittaessa myöskin kiven.  Seuraavassa erässä nopea ratkaisu Mikolta ysin kyydityksellä jo vitospallolla - ja jatkoa seurasi seuraavassa, viimeiseksi jääneessä erässä, Mikko hoiteli senkin kyydittämällä ysin kuutospallolla.

Mikolle siis komea 4-2 voitto ja samalla ensimmäinen torstaikisojen voitto kahdeksannessa kisassaan ja  kolmannessa finaalissaan! Onnittelut!

Yksi AP Tommi Peltoselle!